25-27.4.2015

Olen ottanut vähän taukoa bloggaamisesta, ihan vain koska on ollut niin jumalaton kiire ja tekstejen kirjoittamiseen menee aina enemmän aikaa kun suunnittelee. Vähän olen ollut laiskana. Mutta täten korjaan asian. Vaikka nämä ovatkin nyt aika vanhoja kuulumisia, mutta äärimmäisen tärkeitä kaiken suhteen.
Anteeksi nyt, mutta tähän postaukseen en kerkeä merkkaamaan kaloreita, ensi postauksessa jatkan sen asian kanssa. Tuntuu liian vaivanloiselta etsiä Fatsecretistä näin vanhoja merkintöjä. Kaloreiden merkkaus on kuitenkin edistymisen kannalta oleellista, joten tämä on poikkeustapaus,

Lauantai 25.4.2015

Lauantai oli melko rauhallinen, en juuri mitään ihmeellistä tehnyt. Tarkoitus oli kai mennä jotain tekemään mutta sitten päätin että näh, ei. Taisin tarvita kotona mölläystä. Kävin kaupassa, tein ihanaa kasviswokkia, katsoin Sherlockia. Nautin säästä. Toimintaa täynä. Öhöm.
Voisin muuten myydä sieluni puuron vuoksi. Ai olen sanonut tämän sellaiset parisataa kertaa? Sanonpa uudestaan. En tiedä mitään parempaa herkkua.

Sunnuntai 26.4.2015

Sunnuntaina alkoi lähtökuume, seuraavana päivänä kun nokka osoittaisi kohti Imatran kylpylää.
Suoraan sanoen, pitkään oli mielessä että en söisi juurikaan sunnuntaina, Horo huuteli että näyttäisin äärettömän läskiltä jos en pitäisi paasto-päivää. En jaksanut kuunnella moista, söin ihan normaalisti ja nyt kiitän itseäni. Olisi ollut täysin typerää jättää aterioita väliin. varsinkin kun kävin kävelyllä ja muutenkin energiaa paloi. Oli aika iso juttu syödä, vaikka seuraavana päivänä tiesin olevani bikineissä. En antanut hiipivän kauhun ottaa valtaa. Hyvä ruoka, terveempi mieli.

Maanantai 27.4.2015

Aamulla kävin juoksulla, treenasin vähän, söin puuroni, hätistelin opiston talkkareita pois kiireeni alta (olivat päättäneet juuri sinä aamuna vaihtaa meidän kaapit), odotin enemmän kuin innolla nähdäkseni perheeni. Perheeseen kuuluu myös paras ystäväni. Olin aivan täpinöissäni, hyvä kun pysyin housuissani. Kämppiksien onneksi kuitenkin pysyin.
Isovanhemmat kävivät nappaamassa kyytiin, ajoimme Imatralle mummin hoilottaessa takapenkillä (tähän kohtaan toivon sympatioita), keräännyimme vuokramökkiin ja isän viisikymppiset saattoivat alkaa! Eli toisin sanoen, pullot ylös, perhe kallis, nyt juodaan!

Mitä edes voisin sanoa? Oli äärettömän hauskaa. Käytiin nopeasti testaamassa kylpylä, joka ei ollut kummoinen vaan ei hauitannut. Taidettiin lölliä taivaallisessa lämpöaltaassa reporankoina pidempään kuin laki sallii. Parhaan ystävän Jossun kanssa keskusteltiin maat ja taivaat, oli niin hemmetin ihana päästä taas porisemaan kaikki mitä sydämellä oli.
Syömään mentiin kylpylän yhteydessä toimivaan ravintolaan Pistaasiin. Jo sinne mennessä olin oikeastaan tehnyt päätökseni. Mun yli puolen vuoden hamppari-kilto oli tullut päätökseensä. Hetken epäröityäni tilasin tuon jättiläisen. Vähän ehkä tärisin, mutta päätin voittaa tämänkin erän tässä kamppailussa Horoa vastaan. Täältä pesee, perkele.
No hampurilainen oli jättimäinen. Sitä ennen olin syönyt ihanan salaatin, ja pelkäsin kuollakseni saanko yllättävän ison aterian alas oksentamatta. Mutta mähän sain. Valkoviinikin sai ehkä rentoutumaan vähän, mutta niin myös Jossun uskomaton kannustus. "Sä pystyt siihen, kulta." "No totta helkkarissa pystyn." Loppu teki tiukkaa, ahdisti vähän, mutta viimeinenkin pala meni alas, ja ateria oli täydellinen. Ei voinut mitään, oli pakko hymyillä, itkeä ja nauraa niin että mahaan sattui, mä olin niin hiton onnellinen.
En ollut ainut. Oli hämmentävää nähdä, miten paljon Jossu itki, hoki miten ylpeä se musta on. Ja helpottunut. Isän ryhti kohosi vähän, pari hymyä sain sieltä täältä. Vain siksi että söin hampurilaisen ja en oksentanut. Mä olin onnellinen siitä miten ylpeäksi muut sain, mutta pakko myöntää että ylpein olin minä itse. Vaikka lopussa olinkin luovuttamassa, en tehnyt sitä, sain syötyä, nautin ja en antanut periksi halulle tyhjentää vatsa. Se oli uskomatonta.
Loppu ilta oli äärettömän hauska, mutta todella herkkä. Oltiin humalassa, pelattiin ja nauroin niin että meinasin tukehtua. Lopulta mentiin syvällisimpiin aiheisiin, itkettiin ja puhuttiin asioista jotka painoivat. Tajuisin vasta sillä hetkellä miten paljon mua rakastetaan. Vaikka humalassa olinkin, niin se iski silti ja kovaa. Hei, nämä ihmisethän ovat olleet ihan hemmetin huolissaan minusta. Miksen ole sitä huomannut? Kuten sanottu, mahtava päivä. Vaikka itkin enemmän kuin pitkään aikaan, ei se haittaa. Kaikki paha ja hyvä tuli ulos. Taisin itkeä ilosta vielä surua enemmän.

 Tiistai 28.4.2015

Tiistai päivä meni lievissä darroissa ja Beckiä katsellessa. Uskomatonta kyllä, Jossun avustuksella uskaltauduin salille ensimmäistä kertaa. Jossu vahti ja neuvoi, ja minä hullaannuin täysin. Miksei kukaan kertonut miten hauskaa salilla käynti on?! Jumalauta, mitä olenkaan missannut.
Illalla oltiin ihan poikki, mutta syödä sentään (aina) jaksaa. Lohisalaatti oli niin herkullista että olin ottaa ja kuolla siihen paikkaan.

 Keskiviikko 29.4.2015

Keskiviikko aamu oli haikea tavalla jota en osaa selittää. Reissu oli ollut täydellinen. Olin saanut voimaa, samalla olin vähän sekaisin. Kaikki eteni tosi nopeasti, ehkä jälkikäteen ajatellen liiankin nopeasti. Aamulla kerettiin vielä käydä loistavalla noutopöytä-aamiaisella ja meinasin kaapata riisipuurokaukalon mukaani. Pakko PAKKO tehdä joku päivä riisipuuroa. En tajua miten puuro voi olla näin hyvää, en vain käsitä. En edes jaksanut kaikkea kuvassa näkyvää syödä, kun kauhoin puuroa naamaan minkä kerkesin.
Aamupalan jälkeen mentiin herättämään isä ja tämän naisystävä hohottamalla volyymit kaakossa aamupalahumalasta toipuen. Tätä ei arvostettu, mutta milloinpa meidän käkätystä ikinä.
Tämän jälkeen tuli lähtö salille ja sielä juostiin takaisin mökkiin laittamaan kamppeet kasaan. Teki pahaa lähteä. Unelmienlomani.

Tässä vaiheessa tosin huomasin että olin kuin olinkin edennyt liian nopeasti. Kotiin tultua kävin vaa'alla ja paino oli noussut puolitoista kiloa(54kg). Sain kohtauksen. Soitin täysin hädissäni äidille, joka rauhoitteli ja yritti takoa järkeä päähäni. Alkoholi. Nesteet. Parissa päivässä ne olisivat poissa. En uskonut, olin niin paniikissa että olin miltei valmis paastoon ja vanhan kaavan kierrättämiseen. Melkein. Itkin kuin hullu, mutta lopulta menin jäin kauhulla odottamaan huomista.
Ja kappas, aamulla painoin 52.7 kiloa. Sitä seuraavana aamuna taas 52.5 kiloa. Tuijotin hämmentyneenä vaakaa, näinkö tämä taas toimikin. Olin täysin unohtanut.
Hävetti painon noususta johtunut kohtaus, hävetti kovasti. Mutta toisaalta, se olisi tapahtunut kuitenkin jossain vaiheessa. Piti käydä tämäkin läpi, piti saada paniikki ja piti nähdä omin silmin miten keho toimii. Olen oikeastaan helpottunut että paino meni hetkeksi ylös, ilman tätä kohtausta en tietäisi nyt paremmin.
Joten mitä tämä loma minulle toi? Järkeä, rohkeutta, uskoa. Muistutti että minä olen kuin olenkin tärkeä ja että se keho tosiaan toimii täysin eri tavalla, kun mitä syömishäiriö on väittänyt. En lihonut loppujen lopuksi yhtään, vaikka söinkin ja joinkin. Nesteet meni, paino palautui.


Anteeksi, jos postaus oli hiukan kiireessä kirjoitetun oloinen, sitä se olikin. Yritän saada sunnuntaina kirjoitettua kaksi tekstiä, jotta pääsen normaaliin aika-tauluun blogin kanssa. Toivottavasti teillä on mennyt hyvin ja vappu oli mitä mainioin! Hyvät yöt kaikille, Möhkis kuittaa!