Just sellanen dieetti!

Päädyin dieetille. Kuulostaapas ikävältä. Vaan ei ole!

Tapasin personal trainerini ja sain kahden viikon ruokavalion, joka pudottaa tuolilta. Sovittiin siis että hän tekee meikälle sellaisen dieetin, joka pitää/pudottaa painoa mutta sisältää kuitenkin kaiken mitä keho tarvitsee. Polttaa rasvaa pois, eli vähän niin kuin pohjustaa kakun että päälle voi sitten alkaa rakentaa toiveiden mukaan mitä haluaa. Sain myös sellaisen infopläjäyken ruuasta, kehon toiminnasta, kaloreista, poltosta, lihomisesta että korvissa soi. En ole kyennyt sitä noin ajattelemaan ja oli ihan puulla päähän lyöty kun kaikki oma keksimä "tieto" valui viemäriin.

Eli parin viikon jälkeen (itte asiassa aikaisemmin, kun dieetti alkoi tiistaina) alkaa treeni, ja ns kehon muokkaus sinne päin mitä haluan.

"Mä ajattelen, sä teet." oli käsky. Ilomielin. Ja totta, on suoraan sanoen taivaallinen tunne kun ei itse tarvitse pohtia ruokamääriä, ruokaaikoja, päättää mitä syö ja miten paljon liikkuu. Jos tulee kysymys, paha olo, tai faktat unohtuu niin sen kaiken voi heittää ammattilaiselle ja vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Tosin, en tunge viestiä koko ajan, hyvä jos kerran päivässä. Enemmän pt ottaa itse yhteyttä ja varmistelee että kaikki on hyvin ja mitään kysyttävää ei ole tullut :-) Tämä on etävalmennusta, joten face on ystävä. Meillä on kerran tai pari treenit yhdessä, hää suunnittelee tosiaan hoitaa aivotyöskentelyn, ruokavaliot ja on valmiina toimintaan, mun tehtävä on... tehdä. Syödä. Jee!

En tosin vieläkään ymmärrä miten onnekas olen, kun tällänen järjestyi. Olo on edelleen tosi epätodellinen. Kuukauden päästä varmaan suutelen maata äitini jalkojen alla. Ja PT:eeni.

Koska en eilen vihdoin oli sen verran aikaa että sain ruokavalion kuvattua, niin tässäpä ruokien kanssa! Voin sanoa että aamupala oli ensimmäisenä päivänä tuskaa ja tuhinaa, mutta nyt vetelen sitä kuin Britti teetä. Ah the nautinto. Muutenkin, kun ruuansulatus alkaa toimimaan niin nälkä on ihan järkyttävä aterioiden välissä. Kaksi tuntia syömättä on ihan jees, sitten alkaa olla melko epätoivoinen olo, hah!

Eli simppelisti tiivistettynä: kuusi ateriaa, noin kolmen tunnin välein. Aluksi ihan oikeasti hikoilin kylmää hikeä ja mietin miten helvetissä voin syödä kuusi ateriaa päivässä. Nyt tajuan miten, ruokahalua löytyy. Vaan ajoitus on välillä vaikeaa, sitä juoksee pää kolmantena jalkana törmäillen seiniin ja ihmisiin, yrittää epätoivoisesti sovittaa sen perkuleen kolmen tunnin tauon elämäänsä. Ja vesi. Kolme litraa vettä päivässä tulee jo painajaisiini.

Onneksi kaikki kaverit ovat ihan totaallisen fine kaiken tämän hössötyksen kanssa, mitä nyt välillä tuovat pizzaa nenän alle ja heiluttelevat sitä virne naamalla. Paskiaiset perhana.

Aamupala = Puuro skyrillä, hunajalla ja pellvansiemenillä
 sekä kasa tabuja kyytipojaksi

Välipala 1 = Skyr ja Banana

Päivällinen: Salaattia nin paljon kun sielu sietää
ja sen kanssa kanaa/lihaa/kalaa. Ja näkkäri.

Selfie = Ainakin yksi päivässä.
Jopa silloin kun koko olemus huutaa nörttiä.

Välipala 2 = Cashewpähkinäitä ja
rusinoita/kuivattuja hedelmiä

Ruoka 2 = Sama kun päivällinen

Iltapala= 3:men munan munakas,
salaatti tonnikalalla tai skyr.

Ei kuulu ruokavalioon. Toistaiseksi.
Mutta kiva kuva tästä murusta niin
tungin tähän väkipakolla, so sue me

Mitään grammoja en jaksa luetella, kalorit on vähän alle 1600. Paino on nyt 52.5kg, kuulemma voi laskea mutta ei ole vaarallista kunhan ei mene alas rytinällä. Vaaka ei enää pelota niin paljon, tosin ensimmäinen punnitus ruokavalion jälkeen hirvitti. Silmät oli pudota päästä kun paino oli jopa laskenut. Laskenut, ja syön kuusi kertaa päivässä. Niinpä niin, hellurei Syömishäiriöni, sun personal trainer aikasi lähestyy hitaasti loppuaan jos hyvin käy.
Tuon iltapalan kohdalla on pakko sanoa, että naureskelin aluksi että kuka nyt enää jaksaa annosta tonnikalaa ja salaattia, kun koko päivän on muutenkin mussuttanut. Minä. Minä jaksan, mielelläni, kiitos kysymästä. Nälkä on ihan hullu yöllä kun tuon iltapalan pistää poskeen.
Ruuat on valittu hyvin, olen kyllä muutenkin melko kaikkiruokainen mutta silti, Skyr puurolla, tonnikala ja kana. Aamen.
Mitä tulee mun kovasti pelkäämiin hiilihydraatteihin, niin ne pidetään alauksi vähäisinä, ihan kahdesta syystä. a) että keho tottuisi niihin vähä vähältä ja b) koska ne ahdistaa ja pelottaa. Myöhemmin totuttelen niihin mielelläni, mutta nyt haluan vaan lepoa pelkäämisestä. Ja se on kai ihan oikein.
Liikuntaa saan harrastaa silleen terveessä määrin. Ei mitään hullua "sydän pumppaa kuuttasataa"-menoa, mutta käppäily, pyöräily, venyttely yms on okei. Salilla kävin kaverin kanssa ja venyttelin samalla kun kaveri pumppari rautaa. Oli vähän sellainen olo että paikkani olisi ollut nurkassa, häpeämässä :-D kauheasti tekee mieli treenata, mutta kun ei saa niin ei sitten. Itsepä itseni tähän järjestin, puren huulta ja kestän kaksi viikkoa ಠ____ಠ
Sumlaarum sumliirum: voin hyvin. Olen tosi toiveikas, jaksan nähdä ihmisiä, olo on jo vähän energisempi ja niin. Ei kai tässä muuta. Sellaista.

Hyvät päivän jatkot ja toivottavasti tästä sai jotain pohtimisen aihetta!

Pysykää reippaina! Täti-Möhkis kuittaa!

Tsekkaus.

Hiljaisuutta on ollut jo pitkään blogin kanssa. Ehkä siitä syystä että hävetti tulla tänne kirjoittamaan, tai siitä syystä että kiire on vienyt kaiken energian. Kiireisimmän jakson jälkeen taas ahdistus.
Hyvä putki oli päällä viimeksi kun kirjoitin. Se jatkui odotettua pidempään, kunnes tuli kovat paineet ihan yleisesti elämässä ja sieltähän se oksentaminen ja muu yhtä järkevä kontrolointi löysi takaisin elämääni. Parissa viikossa en enää tajunnut mistään mitään, ja vajosin vain syvemmälle kuin ennen.
Oikeastaan yritin hirveän pitkään itsekseni saada oksentamista ja kaikkea pään sisällä vapaana juoksevaa ahdistusta kuriin, mutta voitte varmaan päätellä miten kävi. No ei hyvin ollenkaan, menin hirveään kuntoon ja lapsuudesta tutut kohtaukset ottivat vallan.
Kohtaukset ovat vähän niin kuin sukeltaisi hirveän aallokon keskellä pinnan alle ja odottaisi tyynesti kuolemaa. Saan aluksi kamalan paniikin, stressaan aivan uskomattomista asioista, en saa tärinää ja itkua loppumaan, kaikki on huonosti (vaikka oikeastaan mikään ei ole malliltaan), sydän hakkaa tuhatta, ajatukset menevät solmuun ja lopulta naps. En tunne enää mitään. Kaikki muuttuu merkityksettömäksi, olen aivan tyyni vaikka rintaa koskee pelkästä paniikista, en saa ajatuksia koottua sitten millään. Täydellinen ameeba-moodi. En pääse edes ylös, missä ikinä makaankaan tai istun, sillä en saa ajatuksia sen verran kasaan että voisin nousta.

Noh, tämähän sitten meni pisteeseen että en jaksanut enää. En tiedä vieläkään mikä oikeasti on vialla, stressasinko liikaa? Onko tämä nyt se piste aikuistumiseen, jolloin kaikki luurangot lapsuuden kaapista pitää vetäistä esiin? Onko tämä nyt se piste jolloin voin sanoa että riittää, minä alan hallita ahdistustani, mutta tarvitsen siihen aikaa ja apua? Menikö kontrolli ja siitä seurasi pään sisäinen myrsky? Paha sanoa, vai olisiko kaikki yhtä aikaa.

Noh, nyt kun olen siinä tilassa, että saan ajateltua jotain ja voin jopa syöttää tekstiä koneelle, voin sanoa helpottuneena saavani apua. Ensinäkin, saan ruoka-listat ja treeni-listat, apua niin että voin syödä, mutta niin että saan pidettyä painoni. Ja järkeni. Tällä hetkellä en saa otetta kontrollista, koksa painon nousu pelottaa niin paljon, tarvitsen apua. Olen äärettömän kiitollinen sen saamisesta.

Toinen on se, että alan käydä psykiatrilla säännöllisesti. Inhottaa myöntää, mutta äitini oli oikeassa, olisi pitänyt vain jatkaa siellä käyntiä vaikka olinkin onnellinen ja täynä halua parantua. Syöminen ei ole ainut ongelmani, ja tietysti syömishäiriö on vain tapa siirtää ahdistua johonkin. Aina siellä on jotain pään sisällä, mikä aiheuttaa sairauden.

Nyt kuitenkin tajuan että kaikki pitää järjestää, jos haluan olla onnellinen ja elää. On niin paljon mitä en itse hallitse, ahdistus, viha, suru, syöminen yms. Muistot, näkemys itsestäni. Väärät päätökset. Minun pitää oppia kuuntelemaan itseäni, hallitsemaan ahdistusta, olemaan pelkäämättä ja stressaamatta. Pitkä etappi varmaan tulossa, suoraan sanottuna tekisi mieli vain jäädä tälle tielle, ihan vain koska se on helpompaa. Tosi asiassa tietenkin se on vain vaikeampaa, kai olen vain tottunut tähän. Välillä menee niin hyvin, mikään ei ole huonosti, kunnon draivi päällä. Sitten tulee pieni nytkähdys tai jotain mikä huolettaa ja kohta ollaan valmiit viiltämään ranteet auki. Ei ole sitä keskihyvää tai keskipahaa, on vaan mustavalkoisesti hyvä ja paha. Sitä ei jaksa kukaan, pakko olla jotain muutakin.

Tämä nyt oli oikeastaan, vain pieni katsaus missä mennään, ja ajatusten siirto näytölle. Yritän jatkaan blogin pitoa useammin, mutta en halua luvata mitään. Varsinkaan päiväkirja-tyylinen kirjoitus ei luonnistu, se stressaa aivan liikaa. Haluan mieluummin kirjoittaa silloin kun on aikaa, halua ja varmuus tekstin kirjoittamisesta.

Parempaa päin siis mennään, todella hitaasti. Kaksi viikkoa pitää kestää ilman oksentelua, sillä muuten en voi saada apua. Neljäs päivä ilman oksentamista, ja pää on paljon selvempi. Olo on melko outo, en tunne stressaavani mistään, en tunne mitään suurta. Mikä toisaalta tarkoittaa sitä, että olo on vakaa, hieman väsynyt ja halu olla rauhassa on suuri. En halua eraoitua, mutten myöskään pomppia ulkona aamusta iltaan. Nyt on oikeastaan ihan hyvä, tämä sopii tähän hetkeen, sillä ahdistusta tai stressiä ei pääse syntymään.

Toivon että teillä menee hyvin, kesä on ollut tarpeeksi löllö omaan makuun ja olette nauttineet. Ensi kertaan!

1-5.5.2015

Puolitoista tuntia koulun alkuun, How to train your dragon kakkonen taustalla ja ensimmäisestä BodyCombat tunnista innostuneena aijon nyt väsätä tämän postauksen. Jotenkin aamulla nähtävästi ajatus kulkee paremmin, ihme kyllä.

1.5.2015 Perjantai

Aamupala: Kevyt activia ja mehu(107kcal)
Välipala: Storck Werther's Original Soft Chocolate Toffees(209kcal)

Luoja kun voisin kumartaa taas omaa tyhmyyttäni, se kun nousee aina välillä kirkkaan kuninkaallisille tasoille. Mulla oli torstaina aivan järkyttävä migreeni, joten en ollut vappuna kykenevä mihinkään. Perjantaina sitten laittauduin vappua varten ja lähdin kouluun ihan innoissani ja hyvällä mielellä. Hyppelin asuntolasta luokan ovelle ja hetko, kiinnihän se oli. Pysähdyin sitten miettimään että miksei pihalla ole ketään. Missä ihmiset? Missä autot? Mitä mitä mitä?
Äkkiä viestiä kavereille ja äidille, vastaukset olivat niin nasevia etten viitsi niitä edes tähän kirjoittaa mutta yhteen napitettuna: tänään on vappu perkuleen hölömö.

Päivällinen: Bataattisose-broileripulla-salaatti-sörsseli(347kcal)
Proteiinijuoma(255kcal)

Mikäs siinä sitten, lähdin juoksulenkille ABC:eelle joka oli ainut ovensa auki pitävä kauppa vappuna. Päädyin sinne kahdesti, koska ensimmäisellä kerralla kävin vain katsomassa onko paikka auki lainkaan, kunnes tajusin että joo, olisihan sen lompakon voinut mukaan ottaa varmuudeksi. Ei kyllä paljon kaali leikannut tuona päivänä.
Päätin tehdä jotain vähän erikoisempaa ruokaa vapuksi. Yritin ensimmäistä kertaa tehdä bataattimuusia ja wou, sehän jopa onnistui! Se ylpeyden ja epäuskon tunne, haha. Maistoin kanssa noita Werther'sin suklaita. Ihan kuin Dumble mutta vaan miltei parempia. Tykkään.
Olen sanonut tämän sellaisen pari sataa kertaa, mutta uudet maut ovat niin uskomattoman jännittäviä sen jälkeen kun päättää että saa alkaa syömään. Esim tuo kuvassa oleva houkuttelevan näköinen annos, jossa on bataattimuusia, broileripyöryköitä ja salaattia. Ihan taivaallista. Vaan ei kyllä taas silmiä hivele.
Illasta kävin suhteellisen pitkällä kävelyllä, puhuin Juulin kanssa henkeviä ja kokeilin uusia reittejä Savonlinnassa. En ole kuin pari vuotta täällä majaillut, ja paikat ovat edelleen vieraita. Löysin aivan uskomattoman kauniin reitin, kaupunki näkyi sieltä jotenkin tosi komeasti. Fiilis oli ihana.
Kotona päädyin yllättäen puuron kimppuun, luin samalla pitkästä aikaa The Hobbit ficcejä. Englantia pitäisi kyllä petrata taas roimasti, haluaisin oppia täydellisen englannin.

Illallinen: Puuro skyrillä(381kcal)

23.5.2015 Sunnuntai 

Nähtävästi ei aamupalasta ole kuvaa, mutta se oli skyr(90kcal)

Suuri täh. Mihin lauantai on kadonnut? Ei mitään hajua, en löydä kuvia, en muista lauantaista mitään, joten päättelin täten ettei lauantaita ei ole olemassa. Silviisiin.
Sunnuntai meni aika jäässä sekin, seuraavana päivänä oli Taidelukion pääsykokeet ja opettaja tuli vielä antamaan mun näyttötyöt luokasta ja takomaan päähäni viimeisiä neuvoja. Taisin vain nyökkiä ja ymistä rytmissä, pitkään aikaan mikään syömisen lisäksi ei ole noin paljon stressannut. Mukavaa vaihtelua, heko heko.
Myöhemmin tein eväät itselleni ja Tinolle ja lähdin edellä mainitun kanssa kaupoille ja ihan vain oleskelemaan. Tinolle sääli, mutta aina kun hikoilen jotain, ystävät saavat kunnian toimia kannustajina. Saavat rauhoitella ja vakuuttaa että kaikki menee hyvin. "Me luotetaan suhun."
Ja sitten voinkin hyperventiloida entistä pahemmin tuon järkkymättömän luottamuksen takia, paineita perkeles.

Päivällinen: Bataattimuusi tonnikalasalaatilla(214kcal)
Illallinen: Puuro skyrillä ja Chian-siemenillä(alle 400kcal)

Mä en tosiaan muista juuri tuon taivaallista Sunnuntaista, mutta löysin nuo Nellien sokerittomat karkit kuin tilauksesta, olen pitkään yrittänyt metsästää tuollaisia. Hurjan ihania, ihan yllätyin! Joskus maistoin saman tekijän (sokerittomia)hedelmäkarkkeja ja hyh saamari. En heittäisi niillä vesilintuakaan.
Toisaalta, voi olla että nyt nekin menisivät, tuntuu että kaikki ruoka on kuin pala taivasta. Yksinkertaisetkit herkut, niin kuin leivän pala, sulavat suussa. Todennäköisesti se on juuri sitä, että kun pitkään on ilman jotain mitä rakastaa, samalla tehden siitä vihollisen, sen palauttaminen elämään onkin uskomatton pommi. Kaikki asiaan liittyvä on siunattua, vaikka edelleen kokee syyllisyyttä sen rakastamisesta. Siinäpä simppelisti suhteeni ruokaan, tällä hetkellä.
Ai niin, aloin muuten käyttää ystävän suosituksesta Chian-siemeniä ja toimii! Mutta voitte kuvitella ilmeeni, kun noita ensimmäistä kertaa veteen kastaessa tuijotin sitä sammakonkudun näköistä loskaa. Tuoko pitäisi muka puurooni heittää. Puurooni?! Kuin heittäisi helmiä sioille. Tai koiran paskaa juuri kiilotetulle kultaiselle lattialle. Olin tyrmistynyt.

4.5.2015 Maanantai 

Aamupalasta ei jälleen nähtävästi kuvaa, se oli protsku-patukka ja mehu, kalorit jotain 130kcal
Päivällinen: Ruisleipä ties millä täytteellä(402kcal)
Illallinen/Ruoka:Myslipuuro jogurtilla ja proteiinijuomaa(443kcal)

Tässä kaikki kuvat maanantailta, anteeksi nyt. Siinäpä oikeastaan päivän kohokohdat. Puuro, pääsykoe (ja sinne viety taivaallinen täytteellä runsastettu ruisleipä) sekä paketti kullalta Irlannista. Itkin kauheasti tuona päivänä. Tuntui että olin epäonnistunut, samalla onnistunut. Paikkaa ns tarjottiin, haastattelu meni hyvin mutta ne työt. Ne hiisketin koe-työt. Aivan kamalia, kaikki tyyni. Voi olla että olen vain itsekriittinen mutta huh huh.

Paketti taas itketti aivan muista syistä, joskus miettii että miten? Miksi minä? Miten olen tämän ansainnut? Kuka lähetti tuon sankarin elämääni? Miten ikinä voin olla tarpeeksi hyvä? Yritän ainakin, kaikkeni. Tulipas lässytystä.

5.5.2015 Tiistai

Tässä minä 52.6kg.

 En osaa muuta sanoa kun että mistä pirskatista tuo mustelma on tullut ja miksi oikein kauniisti perääni merkkaamaan? Miksen huomannut kuvatessa, häh. No siinä sitten nököttää.

Maailman paras aamupala: Activiaproteiini-sekoitus(243kcal)
Kouluruoka:Kana sekä kasviskastiketta salaatilla ja riisillä(jotain 400kcal)

Tiistai oli mahtava. Fiilis oli kohdillaan, päivä oli kaunis (en tosin muista/usko että olisi ollut koko päivää, satanen vetoa että jossain vaiheessa satoi) ja minä puhkuin intoa. Jotenkin oli sellainen kutina että tämä on hyvä päivä, ja sehän oli.

Cloetta Crispy Bite Blueberry(98kcal)
Illallinen: Puuroa skyrillä(387kcal)

Kävin ensimmäistä kertaa paikallisella salilla. Ai hemmetti, kun rakastuin. Aivan ihana paikka. Ei millään malttaisi pysyä poissa sieltä, mutta järki käteen. Pakko levätä ja pitää myös lepopäiviä. Liityin kyllä jäseneksi, aivan mahtavat edut ja halvemmaksi tulee. Peukkua pukkaa.
Juuli tuli yöksi, käytiin kaupungilla ja ostettiin puokkiin tuollainen uutuus Cloettalta. Se pettymys. Tiivistys: "Hyvää on joo, mutta ei tämä kyllä suklaa ole." Sehän oli vohveli, mitä hittoa.

Sellaista. Loput viikosta tulevat myöhemmin, ehkä tänään tai huomenna, katson miten aikaa on. Olen tosiaan pahoillani sekä itseni (hah) että lukijoiden puolesta, näitä postauksia tulee nyt laahaten ja myöhässä. Mutta elämässä on nyt tällä hetkellä kaikenlaista. Kirjoittaminen vie tällä hetkellä liian suuren palan muutenkin kiireisestä aikataulusta, mutta yritän parhaani mukaan heittää tänne ajatukset ja päivien menot. Harmittavan vähän olen saanut luettua seuraamiani blogeja, juuri tuon ajan puutteen takia. Pitää joku päivä oikein asioikseen avata kone ja selata kaikki läpi.

Nyt pukemaan ja kouluun, hyvät päivät kaikille ja kiitos tuhannesti uusille lukijoille! 
Möhkis kuittaa.

25-27.4.2015

Olen ottanut vähän taukoa bloggaamisesta, ihan vain koska on ollut niin jumalaton kiire ja tekstejen kirjoittamiseen menee aina enemmän aikaa kun suunnittelee. Vähän olen ollut laiskana. Mutta täten korjaan asian. Vaikka nämä ovatkin nyt aika vanhoja kuulumisia, mutta äärimmäisen tärkeitä kaiken suhteen.
Anteeksi nyt, mutta tähän postaukseen en kerkeä merkkaamaan kaloreita, ensi postauksessa jatkan sen asian kanssa. Tuntuu liian vaivanloiselta etsiä Fatsecretistä näin vanhoja merkintöjä. Kaloreiden merkkaus on kuitenkin edistymisen kannalta oleellista, joten tämä on poikkeustapaus,

Lauantai 25.4.2015

Lauantai oli melko rauhallinen, en juuri mitään ihmeellistä tehnyt. Tarkoitus oli kai mennä jotain tekemään mutta sitten päätin että näh, ei. Taisin tarvita kotona mölläystä. Kävin kaupassa, tein ihanaa kasviswokkia, katsoin Sherlockia. Nautin säästä. Toimintaa täynä. Öhöm.
Voisin muuten myydä sieluni puuron vuoksi. Ai olen sanonut tämän sellaiset parisataa kertaa? Sanonpa uudestaan. En tiedä mitään parempaa herkkua.

Sunnuntai 26.4.2015

Sunnuntaina alkoi lähtökuume, seuraavana päivänä kun nokka osoittaisi kohti Imatran kylpylää.
Suoraan sanoen, pitkään oli mielessä että en söisi juurikaan sunnuntaina, Horo huuteli että näyttäisin äärettömän läskiltä jos en pitäisi paasto-päivää. En jaksanut kuunnella moista, söin ihan normaalisti ja nyt kiitän itseäni. Olisi ollut täysin typerää jättää aterioita väliin. varsinkin kun kävin kävelyllä ja muutenkin energiaa paloi. Oli aika iso juttu syödä, vaikka seuraavana päivänä tiesin olevani bikineissä. En antanut hiipivän kauhun ottaa valtaa. Hyvä ruoka, terveempi mieli.

Maanantai 27.4.2015

Aamulla kävin juoksulla, treenasin vähän, söin puuroni, hätistelin opiston talkkareita pois kiireeni alta (olivat päättäneet juuri sinä aamuna vaihtaa meidän kaapit), odotin enemmän kuin innolla nähdäkseni perheeni. Perheeseen kuuluu myös paras ystäväni. Olin aivan täpinöissäni, hyvä kun pysyin housuissani. Kämppiksien onneksi kuitenkin pysyin.
Isovanhemmat kävivät nappaamassa kyytiin, ajoimme Imatralle mummin hoilottaessa takapenkillä (tähän kohtaan toivon sympatioita), keräännyimme vuokramökkiin ja isän viisikymppiset saattoivat alkaa! Eli toisin sanoen, pullot ylös, perhe kallis, nyt juodaan!

Mitä edes voisin sanoa? Oli äärettömän hauskaa. Käytiin nopeasti testaamassa kylpylä, joka ei ollut kummoinen vaan ei hauitannut. Taidettiin lölliä taivaallisessa lämpöaltaassa reporankoina pidempään kuin laki sallii. Parhaan ystävän Jossun kanssa keskusteltiin maat ja taivaat, oli niin hemmetin ihana päästä taas porisemaan kaikki mitä sydämellä oli.
Syömään mentiin kylpylän yhteydessä toimivaan ravintolaan Pistaasiin. Jo sinne mennessä olin oikeastaan tehnyt päätökseni. Mun yli puolen vuoden hamppari-kilto oli tullut päätökseensä. Hetken epäröityäni tilasin tuon jättiläisen. Vähän ehkä tärisin, mutta päätin voittaa tämänkin erän tässä kamppailussa Horoa vastaan. Täältä pesee, perkele.
No hampurilainen oli jättimäinen. Sitä ennen olin syönyt ihanan salaatin, ja pelkäsin kuollakseni saanko yllättävän ison aterian alas oksentamatta. Mutta mähän sain. Valkoviinikin sai ehkä rentoutumaan vähän, mutta niin myös Jossun uskomaton kannustus. "Sä pystyt siihen, kulta." "No totta helkkarissa pystyn." Loppu teki tiukkaa, ahdisti vähän, mutta viimeinenkin pala meni alas, ja ateria oli täydellinen. Ei voinut mitään, oli pakko hymyillä, itkeä ja nauraa niin että mahaan sattui, mä olin niin hiton onnellinen.
En ollut ainut. Oli hämmentävää nähdä, miten paljon Jossu itki, hoki miten ylpeä se musta on. Ja helpottunut. Isän ryhti kohosi vähän, pari hymyä sain sieltä täältä. Vain siksi että söin hampurilaisen ja en oksentanut. Mä olin onnellinen siitä miten ylpeäksi muut sain, mutta pakko myöntää että ylpein olin minä itse. Vaikka lopussa olinkin luovuttamassa, en tehnyt sitä, sain syötyä, nautin ja en antanut periksi halulle tyhjentää vatsa. Se oli uskomatonta.
Loppu ilta oli äärettömän hauska, mutta todella herkkä. Oltiin humalassa, pelattiin ja nauroin niin että meinasin tukehtua. Lopulta mentiin syvällisimpiin aiheisiin, itkettiin ja puhuttiin asioista jotka painoivat. Tajuisin vasta sillä hetkellä miten paljon mua rakastetaan. Vaikka humalassa olinkin, niin se iski silti ja kovaa. Hei, nämä ihmisethän ovat olleet ihan hemmetin huolissaan minusta. Miksen ole sitä huomannut? Kuten sanottu, mahtava päivä. Vaikka itkin enemmän kuin pitkään aikaan, ei se haittaa. Kaikki paha ja hyvä tuli ulos. Taisin itkeä ilosta vielä surua enemmän.

 Tiistai 28.4.2015

Tiistai päivä meni lievissä darroissa ja Beckiä katsellessa. Uskomatonta kyllä, Jossun avustuksella uskaltauduin salille ensimmäistä kertaa. Jossu vahti ja neuvoi, ja minä hullaannuin täysin. Miksei kukaan kertonut miten hauskaa salilla käynti on?! Jumalauta, mitä olenkaan missannut.
Illalla oltiin ihan poikki, mutta syödä sentään (aina) jaksaa. Lohisalaatti oli niin herkullista että olin ottaa ja kuolla siihen paikkaan.

 Keskiviikko 29.4.2015

Keskiviikko aamu oli haikea tavalla jota en osaa selittää. Reissu oli ollut täydellinen. Olin saanut voimaa, samalla olin vähän sekaisin. Kaikki eteni tosi nopeasti, ehkä jälkikäteen ajatellen liiankin nopeasti. Aamulla kerettiin vielä käydä loistavalla noutopöytä-aamiaisella ja meinasin kaapata riisipuurokaukalon mukaani. Pakko PAKKO tehdä joku päivä riisipuuroa. En tajua miten puuro voi olla näin hyvää, en vain käsitä. En edes jaksanut kaikkea kuvassa näkyvää syödä, kun kauhoin puuroa naamaan minkä kerkesin.
Aamupalan jälkeen mentiin herättämään isä ja tämän naisystävä hohottamalla volyymit kaakossa aamupalahumalasta toipuen. Tätä ei arvostettu, mutta milloinpa meidän käkätystä ikinä.
Tämän jälkeen tuli lähtö salille ja sielä juostiin takaisin mökkiin laittamaan kamppeet kasaan. Teki pahaa lähteä. Unelmienlomani.

Tässä vaiheessa tosin huomasin että olin kuin olinkin edennyt liian nopeasti. Kotiin tultua kävin vaa'alla ja paino oli noussut puolitoista kiloa(54kg). Sain kohtauksen. Soitin täysin hädissäni äidille, joka rauhoitteli ja yritti takoa järkeä päähäni. Alkoholi. Nesteet. Parissa päivässä ne olisivat poissa. En uskonut, olin niin paniikissa että olin miltei valmis paastoon ja vanhan kaavan kierrättämiseen. Melkein. Itkin kuin hullu, mutta lopulta menin jäin kauhulla odottamaan huomista.
Ja kappas, aamulla painoin 52.7 kiloa. Sitä seuraavana aamuna taas 52.5 kiloa. Tuijotin hämmentyneenä vaakaa, näinkö tämä taas toimikin. Olin täysin unohtanut.
Hävetti painon noususta johtunut kohtaus, hävetti kovasti. Mutta toisaalta, se olisi tapahtunut kuitenkin jossain vaiheessa. Piti käydä tämäkin läpi, piti saada paniikki ja piti nähdä omin silmin miten keho toimii. Olen oikeastaan helpottunut että paino meni hetkeksi ylös, ilman tätä kohtausta en tietäisi nyt paremmin.
Joten mitä tämä loma minulle toi? Järkeä, rohkeutta, uskoa. Muistutti että minä olen kuin olenkin tärkeä ja että se keho tosiaan toimii täysin eri tavalla, kun mitä syömishäiriö on väittänyt. En lihonut loppujen lopuksi yhtään, vaikka söinkin ja joinkin. Nesteet meni, paino palautui.


Anteeksi, jos postaus oli hiukan kiireessä kirjoitetun oloinen, sitä se olikin. Yritän saada sunnuntaina kirjoitettua kaksi tekstiä, jotta pääsen normaaliin aika-tauluun blogin kanssa. Toivottavasti teillä on mennyt hyvin ja vappu oli mitä mainioin! Hyvät yöt kaikille, Möhkis kuittaa!

19-24.4.2015

Tällä kertaa kuvia on niin mahdoton määrä, että yritän pitää tekstin mahdollisimman lyhyenä. Olen myös hurjan väsynyt, joten teksti saattaa tällä kertaa olla melko puuroilevaa. Tahtoisin jatkaa BBC:een Sherlockin tapitusta, mutta nyt on ainut tilaisuus kirjoittaa tämä postaus. Muuten olisi siirtynyt liian pitkään. Joten pidemmittä porinoitta, let's go!

19.4.2015 Sunnuntai

Aamupala: Pikapuurot ja Omena-Vanilja keitto(304kcal)
Välipala: Päärynä ja Tummasuklaariisikakku (noin 150kcal)

En taida enää voida nukkua pidempään kuin kahdeksaan, oli viikonloppu tai ei. Sunnantaina heräsin lueskelemaan pariksi tunniksi, kunnes maha kuristen päätin tyydyttää pahimman himoni. Puuro, ah voisin elää puurolla. Siihen kun sekoittaa oikeastaan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, niin tulos on maaginen. 

Sulateltuani lähdin juoksulle, ja kokeilin samalla Tinon äidin antamaa treeni-neuvoa: juoksin normaalisti, mutta jokaisen mäen kohdalla juoksin takaisin alas ja kävelin mäen takaperin ylös. Tuntuu että se nainen haluaa murhata mut, ai jeesus kun tuntui ja voimakkaasti. Kotiin päästyäni olin aivan hiessä, mutta olo oli loistelias. Pitänee varmaan pitää sunnuntain rutiinina tämä "treeni".

Juuli tuli kun olin siivoamassa, olisikohan kertaakaan ollut milloin en olisi siivonnut, kun Juuli astuu ovesta sisään? Mulla on Frendejen Monican ongelma. Rakastan siivoamista. Kistus sentään, tarviin apua ja äkkiä.

Ilta meni meni ihanasti, tsekattiin Shutter Island (Leonardo Dicaprio ja Mark Ruffalo samassa leffassa, kiitos olen taivaassa), juoruttiin, tein ruokaa, juoruttiin lisää. Tosin, hajosin lopulta SH:oon paineiden alla ihan täysin. mutta sain itkun itkettyä ja kaiken purettua. Puhuttiin varmaan kolme tuntia ja teki älyttömän hyvää saada kaikki paha ulos. Sen voimilla pääsi taas ylös oikein max-tehoilla!

Ruoka/Iltapala: Kanariisisalaatti(337kcal)
Tässä The Good Wife Möhkis on tekaissut Juulille kouluun salaatit,
koska jääkaappiin jääneet vihannekset olivat pilalle menossa koska on niin hyväsydäminen ihminen.
Päätin muuten peittää pärstän kun arvasin että ei arvostaisi naamakuvaa.

20.5.2015 Maanantai

Päätin nyt että alan ottamaan maanantaisin nämä kuvat.
Eli tässä minä, paino taitaa olla 52,3kg? Ehkä.
En osaa sanoa onko mitään muutosta. Eipä kai?

Maanantaina lähdettiin heti(eli kauhean viivyttelyn ja tunnin marinan perästä) herättyämme sutaamaan pika pikaa keskustaan asunonvälittäjälle, sillä etsimmepä kämppää. Ensi vuona olisi tarkoitus alkaa kämppiksiksi. Saimme avaimet neljään asuntoon, joista saimme sitten valita mihin haemme. Ah kun löytyi ihana kämppä, toivottavasti napsahtaa meille se loukku!
Asunnonvälittäjältä takaisin koululle ja olen suoraan sanottuna aivan sekaisin mitä sinä päivänä tapahtui. Taisi tapahtua tosi paljon. Odotin myös nakki hiessä (toivottavasti)tulevan asunnon paikkojen nuuskimista.
Ps tuossa ensimmäisessä kuvassa: mikäs mulkero hipiäinen se sieltä kurkkaa!
Pps: syön mieluiten puikoilla, koska se on hauskaa. Jos kukaan kuvia katsoessaan asiaa pohtii.

Aamupala: 2xMyslipatukka (kotona ja kaupungilla, 200kcal)
Päivällinen: Pastasalaatti ja Hedelmärahtavaahto(jotain 340kcal)
Venyi asunnon etsimisen takia syöminen, joten iltapala/ruoka: Maustettu tonnikalamunakas ja salaatti(384kcal)

21.4.2015 Tiistai

Aamupala: Ennen aamulenkkiä Proteiini.juoma ja Fitness-patukka (128kcal ja 93kcal)
Lenkin jälkeen vielä Fitness-patukka(93kcal)
Kouluruoka: Kanarisotto, salaatti ja perunasalaatti(jotain 232kcal? En osaa kyllä tästä sanoa, vaan väliäkö hällä)

Tiistai aamu alkoi itsensä haastamisella: oli pakko viedä kämpän avaimet takaisin asunnonvälittäjälle, ja koska se piti tehdä ennen koulun alkua, päätin suorittaa samaan syssyyn sekä aamulenkin että palautus-tehtävän. Lähtiessäni Horo irvaili, että olen liian läski a) syömään aamiaista b) juoksemaan, tai siis mitä ihmiset sanoisivat jos näkisivät kaltaiseni mursuliinan läähättävän heti aamusta ympäri kaupunkia. Päätin olla kuuntelematta, ottaa kiltisti proteiini-juomani, koska tarvitsisin sitä juostessa. Ja koska se oli hyvää. Lähdin juoksemaan välittämättä ihmisistä, joille olisi melko varmasti täysin yhdentekevää, mitä joku tuntematon tyttö tekee, juoksee, kävelee tai ryömii. Päässä kitisevä ääni lakkasi, kun lähdin juosuun ja koin aamulenkin ilon.
Ja mikä oli tulos: Sain ylitettyä itseni täysin. 11km tunnissa (koko matka oli 16km, kävelin pikaisesti loppupuoliskon), en olisi ikinä pystynyt siihen ilman aamujuomaa. Kauan eläköön Protein Milk Shake Blueberry Vanilla! Vaan mistä hemmetistä menin tuota ostamaan?! En jälkikäteen ole löytänyt tuota taivaallista herkkua mistään. Mysteeri.
Tiistaina tyylillisesti inspiroidoin muuten Steve Rogerssista, haha! Sanoinhan jo, että olen niitä nörttejä.

Välipala: Marjapiirakka jonka kaloreista ei mitään maallista hajua.
Puolukat oli pakko napsia pois, hyhhyi. Happamia ovat.
Päivällinen/Iltapala: Subway Kana Teriyaki(700kcal)
Koulussa yritin kehittää luonnostelu-taitojani, olen äärettömän hidas siinä puuhassa. Ja liian tarkka.

Koulun jälkeen mentiin Janitan ja Niinan kanssa kaupungille, ja sitä tunnetta kun uskaltauduin ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen Subwayhin. Olo oli kuin voittajalla. Tietty, olin katsellut etukäteen mikä vaihtoehto olisi sekä maistuvin että 'terveellisin', jännitinkin vähän saanko jonkun hepulin ja syöksyn ulos kädet heiluen. Vaan ei, ei suurta ahdistusta. Ehkä ensimmäisellä puraisulla, mutta oli niin hyvää etten sen jälkeen enää viitsinyt ahdistella lainkaan. Miksi olisi ollut tarpeellistakaan? Niinan kanssa päätimme muuten lähteä salille ja treenitunneille ensi kuussa, kun molemmilla on aikaa ja rahaa. Olen ihan innoissani, haha! Tuo motivaatiota saada massuunkin lisää polttoainetta!
Päivä oli tosi ihana, lopuksi vielä huomasin olevani yllättävän kotonani tällaisessa poikatyttö/ties mikä transu - tyylissä. Ennen kuin olevani liian lihava, ruma tai tyttömäinen. Sitten tajusin että perkules, en ikinä ajattelisi kenenkään muun olevan liian yhtään mitään toteuttaakseen itseään, tai tyyliä josta pitää. Päinvastoin. Vika ei siis ole ulkomuodossani, vaan tavassa epäillä itseäni.
Olenhan minä monta kertaa tätäkin tyyliä kokeillut, mutta ensimmäistä kertaa annoin itselleni vapauden nauttia. Ilman paineita, ilman mitään pään sisäistä sotaa. Ja olo oli mainio. Yhtä rento kuin asukin, haha!
Subin jälkeen en kyllä enää saanut mitään syötyä, mutta mitäs sitten. Menin, söin, ja nautin. En oksentanut. En liiemmin ahdistunut. Taputan itseäni selkään, sie teit sen veikkoseni. Meni paremmin kuin uskalsin toivoa. Oli ainoastaan aivan älyttömän kiva tiistai.

22.4.2015 Keskiviikko

Kouluruoka: Salaatti, perunat ja kasviskastike sekä kaksi palaa patonkia(jotain 570kcal)
Välipalaherkku:Mansikkasuklaakakku(jotain 170kcal)

Keskiviikko meni oikeastaan syömisen kanssa äärettömän hyvin, ei ahdistanut, eikä kahvilla syöty kakun palakaan vaivannut. Yritin syödä vähän enemmän kuin normaalisti, paino taisi olla vähän laskussa. Ei paljon, mutta tarpeeksi.
Koulussa oli ihan jäätävä kiire. Purkan, tahdonvoiman ja puhtaan vitutuksen ansiosta sain näyttötyöni edes vähän etenemään, tuossa kuvassa se on vasta aivan alussa. Sudin sitä kauheassa paniikkiraivossa, joka muuten myös auttoi haha!

Välipala kaksi: Proteiinipatukan loput (130kcal)
Iltapala/Ruoka: Tonnikalasalaatti ja keksi(300kcal)

Koulusta päästyäni soitin kouluun johon olen hakenut, sillä kutsukirjeeni oli mennyt vahingossa isälleni, joka asuu monen tunnin ajomatkan päässä Savonlinnasta. Jotain häikkää oli muutenkin, ja sain sydän kurkussa toivoa että kaikki menisi hyvin, ja sehän meni. Huh huh. Siinä vaiheessa, kun koulun sihteeri kysyi, olenko varmasti hakenut heidän opistoonsa, sain paskahalvauksen. Onneksi pää piti.
Illalla olin sitä mieltä, että treeni jää tänään välistä väsymyksen takia. Kuinkas sitten kävikään. Paras treeni ikinä, kiitos tonnikalasalaatin!
Päätin muuten viimein kokeilla tonnikalaa, jota olen tähän asti kartellut kuin porsas jouluaamua. Se haju vetää sanattomaksi, mutta päätin nielaista tyhjää, pidättää hengitystä ja paiskata kalan ruuan sekaan. Ja sitten olikin jo sanaton täysin uudesta syystä. Jumalten ruokaa, sanon mie.

23.4.2015 Torstai

Aamupala: Omena-vanilijakeitto sekä myslipatukka(162kcal)
Kouluruoka: Yrttimuusia, silakkapihvi, porkkanaraastetta ja kasviksia kera sämpylän, joita otin vielä toisen(jotain 568kcal kai nyt on taas vaikea sanoa, elkee luottako)

Mulla oli äärettömän outo fiilis torstaina. Ei paha, ehkä vähän stressaantunut, mutta ei todellakaan mitenkään kamala. Tarkoitus oli mennä Juulin kanssa kaupungille ja myöhemmin illalla katsastaa kauan odotettu The Avengers kakkonen. Satoi kuitenkin niin pirusti, etten päässyt lähtemään keskustaan. Harmitti kovasti ja outo olo lisääntyi. Yritin kuitenkin ihan normaalisti syödä, vaikka se vähän lisäsikin 'outoa oloa'. Mutta ei sellaisen takia saa luovuttaa. Koulussa kyllä painoin menemään ihan täysillä työni kanssa, musiikin tahtiin paiskoin pensseliä mihin sattuu.

Välipala/Ruoka/Iltapala: Skyr ja Sun mysli(188kcal)
Keksit: ?

No sitten tuli ensimmäinen isompi takapakki. Ei sinänsä, en ottanut sitä edes oikeastaan pahana asiana, sillä se opetti ja sai haluamaan muutosta entistä enemmän. Tässä siis mitä tapahtui:
Koulun jälkeen hoitelin laskuja ihan naama myyränä. Raha-tilanne on tällä hetkellä suorastaan karsea, vähän varjostaa elämää. Nyt kun on alkanut syömään, huomaa miten paljon rahaa tarvitsee pitääkseen jääkaapin kokoajan suhteellisen valmiina toimintaan. Haluaisin muutenkin puhua tässä ensi kuussa eräästä jääkaappiin ja syömishäiriöön liittyvästä aiheesta, mutta katsotaan sitä sitten!
Päätin maksut maksettuani ottaa välipalaa ja katsoa jotain piristävää Youtubesta, ja näin tein. Mysliskyrin kadottua naamaan, ajattelin ottaa vielä yhden keksin. Mokasin tässä, sillä otin koko saamarin keksipaketin pöytään seurakseni, enkä juuri kiinnittänyt huomiota syömiseen vaan videoon. Lopuksi huomasin kehon lehettävän aika hätääntyneitä viestejä ja ai perse, koko keksipaketti meni epähuomiossa.
Totta kai ahdistuin pahasti, henkisen pahoinvoinnin lisäksi voin fyysisesti pahoin. Olin aivan liian täynä, Horo huusi täyttä kurkkua ja ahdistus huiteli katossa. Yritin epätoivoisesti keksiä ratkaisua, ja minä tomppeli päätin mennä suihkuun viilentämään päätä. Ei hyvä idea, ei lainkaan.
Loput voikin oikeastaan arvata. Menin suihkuun, en keskittynyt tarpeeksi ja lopulta huomasin antavani ylen. Heti havahduttuani yritin korjata tilanteen, mutta vahinko oli jo tapahtunut.  Harmitti, vatsaan sattui ja vähän pyörrytti. Suorastaan lepertelin mahalleni anteeksipyyntöjä, tämä ei todellakaan ollut tarkoitus.
Se, mikä tässä oli hyvää, on sen jälkeinen olo. En ollut helpottunut, niin kuin vähän aikaa sitten oksennettuani. Kaikkea muuta, minua heikotti ja harmitti. Mahaan ja rintaan pisti. Tiedostin että olin tehnyt virheen, josta ottaisin opiksi; en saisi alkaa ahmimaan niin että tulen ähkyyn, enkä saisi ahdistuksen yllättäessä mennä suihkuun, vanha oppi on edelleen takaraivossa. Se miten ahdistuksen muka saisi pois.
Joten ei. en koe että tämä olisi ollut paha takaisku, tai edes paha asia. Enemmänkin opetus. Näin ei tule tehdä. Sain lisää varmuutta, vaikka toki vähän harmitti kun piti aloittaa laskemaan ei-bulimiaa-päivät alusta. Mutta hei, tässä on koko elämä aikaa olla ylpeä itsestään. Olen jo nyt ylpeä siitä, etten päättänyt vain murjottaa ja heittää överiksi. Ennen olisin päättänyt että vitut, meni jo. Naamaan vaan kaikki mitä löytyy ja sitten vietänkin koko yön vessassa.
Päätin antaa kehoni vain olla ja levätä, halusin itsekin vain jotain kivaa ajateltavaa. Katselin sarjoja, kunnes päivään mahtui taas monta isoa asiaa, joiden fiilistely ja ajattelu vei hitaalle kävelylle. Ei millekään hikilenkille, vaan matelevalle miettimistauolle. Rannassa kulkiessa huomasin taas ja jälleen, miten kaunis Savonlinna on. Uskomatonta, miten tämä paikka alkaa vain koko ajan enemmän olemaan se koti. Jotain mitä on etsinyt kamalan kauan.

24.4.2015 Perjantai

Perjantai oli vähän energiaton, mutta ihana, heräsin aikaisin tekemään eväitä ja valmistuin illan elokuvaa varten. Olin ihan täpinöissäni. Elokuvat ovat iso osa elämääni, oli se sitten hyvä tai paha.
Paino oli alhaalla, viidenkymmenenyhden puolella, joten päätin syödä aamupalaa kunnolla. Skyr meni helposti ales.
Tämän jälkeen päätin vähän tutkia kehoani. Siis miltä se oikeastaan näyttää. Onko selän lisäksi jotain, mikä ei vain ole sellainen kun miksi sitä luulin. Löytyi, nimittäin maha. Tai kylkiluut. Ne ovat ällöttävät, terävät, eikä vatsani ole niin iso kun olen ajatellut. Oikeastaan oksetti vähän. Aloin ymmärtää yhä paremmin, mitä anoreksia tekee. Se tappaa. Valehtelee ja tappaa. Täydellisyys tavoitteena sitä nyökyttää kaistapäisenä kaikelle mitä Horo sanoo, kunnes huomaa jonakin päivänä joko olevansa liian pohjalla ponnistaakseen enää muualle kuin arkkuunsa, tai tulleensa järkiinsä juuri ja juuri ajoissa.
Luuni toki ovat isot, olen sen nyt kuullut ties kuinka monelta lääkäriltä (luitani ns mittailtiin, jotta saataisiin tietää missä kohtaan olisin alipainon rajoilla), mutta en usko että ne törröttäisivät noin jos todella olisin lihava. En todellakaan usko.

Leikkasin vähän peruukkia, ja lähdin matkaan Natasha Romanoff inspiraation lähteenä. Kaipasin jotain joka toi vahvan olon, sillä eilinen moka otti osansa; olin aika väsy. Olo oli hyvä, mutta väsytti ihan kamalasti enkä saanut itsestäni ihan kaikkia mehuja irti. Näyttötyö jäi vähän kesken, mutta viimeistelen sen ensi viikon perjantaina. Otin kouluun myös omat eväät, sillä piti päästä eroon joistain aineksista, joiden pilaantumisaste alkoi huolestuttaa. Muutenkin huomasin pitäväni aamukokkailusta, se pitää muistaa!
Kaupungilla käytiin Juulin kanssa meidän vakkari-kahvilassa, ja saamari kun minut petettiin verisesti. Otin kaakaon, mutta siihen oltiinkin käytetty vettä! Mitä pahusta, maistui ihan tiskivedeltä. Jätin jälkeeni kylmän katseen, ja lapulle kirjoitetun pettyneen kirjoituksen Toivon, ettei kahvilan väki ota tätä pyhää raivon ilmaisua yhtä kevyesti kun Juuli, joka hekotteli lapulle aikansa.
Kuten sanoin, olin aika loppu koko päivän, mutta Juulin seurassa piristyin sen verran, että nauroin maha kippurassa ja olo oli taas ihana. On uskomatonta omistaa ystäviä, joiden kanssa oleminen on kuin energiapiikki, tai sitten vain suora tie kaistapäisyyteen. Kiitos tälle tomppelille, jaksoin hoitaa asiani kunnialla ja mennä palkitsemaan itseni elokuvalla, jota olin odottanut kera tuskanhien.
Mikä on tärkeää, en perjantaina jaksanut juuri kaloreita laskea, halusin antaa keholle ja mielelle tauon. En sano, että "syön mitä vaan haluan" - asenne olisi oikeastaan jotain mihin pyrin, koska se saattaisi taas johtaa bulimiaan tai nopeaan painon nousuun. Mutta yksi tällainen päivä viikossa voisi olla enemmän kuin sopiva. Söin salaattia ja ruokaa, illalla lakua, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä ja Novellen plussa-juomaa. Elokuva nousi tosiaankin listani kärkeen, se oli todella hämmästyttävän hyvä, paljon parempi kuin uskalsin toivoa. Tolkien-fanina vähän kirpaisee myöntää, mutta parempi kuin Hobitin viimeinen osa. Lähdin leffateatterista aivan puulla päähän lyötynä, koin taas jonkin maagisen tilan, jonka saan aina kun käyn katsomassa hyvän elokuvan. Kahdeksan kilometriä tuntui yhdeltä loikalta, olin kadonnut omaan maailmaani matkan aikana.
Ja kyllä, lauantai aamuna tietysti ahdisti. Ahdisti että olisin varmasti lihonut, mutta paino olikin vain samassa kun ennen torstaita, eli 52.3-4kg. Sain taas muistutuksen siitä, etten ole mikään uniikki eteenpäin vyöryvä ja alati kasvava lumipallo. Olen ihminen, siinä missä muutkin. Kehollani on samat säännöt kuin muillakin, vaikka tietysti näin aluksi sen järjestelmät ovat aivan sekaisin.

Seuraavan kerran postaan ensi viikolla, laitan mukaan lauantain ja sunnuntain. Postaus olisi venynyt aivan liian pitkäksi, jos olisin yrittänyt tunkea niitäkin samaan syssyyn. Lähden huomenna kylpylään isäni viisikymppisiä juhlistamaan. Mukaan lähtee isovanhemmat, isän naisystävä ja meikän paras ystävä. Tietysti se vähän mietityttää. Miten tulen pärjäämään bikineissä tai kykenenkö nauttimaan kaikesta tarjoilusta. Onneksi läheiseni ovat ihania ja ymmärtäväisiä, jos kohtaan ongelman, saan varmasti apua.

Oikein hyvät viikonloput kaikille ja pitäkää lippu korkealla! Möhkis kuittaa.
Oh ps: Blogvin

Kun pelkkä syöminen ei riitä tuomaan parantumista ja onnea.

Tänään en halua vain kahlata kuvia läpi ja pälpätää päivästäni, tänään haluan mietiskellä ja jakaa ajatuksiani. Pelaan siis 'minun blogi, minun säännöt' - kortin pöytään. Jälleen kerran.

Kun aloin pikku hiljaa muuttaa syömistäni ja tavoitella listaamiani asioita, huomasin että jokin ei nyt täsmää. Jokin osa jäi ikään kuin tyhjäksi, ontoksi ja vaikeaksi täyttää pelkästään syömishäiriötä vastaan taistelemalla. Pelkkä aterioiden korjaaminen ei todellakaan riitä. Siispä mikä neuvoksi.

Heräsin vähän aikaa sitten siihen tunteeseen, että jokin on vinossa. Ei siis lainkaan pahalla tavalla vinossa, vaan oudolla vain. Piti hetken miettiä asiaa tarkemmin ja kelailla missä mennään. Hätkähdin huomattuani, että jokin minussa itsessäni on muuttunut. Missä on jatkuva pessimistisyys? Kateus? Viha? Itsensä moittiminen? Ja ennen kaikkea, missä ihmeessä olen tyhjä, katkera minä?

Tajusin, että päästäkseni syömishäiriöstä minun tulee myös muuttaa itseäni, sillä minä olen itseni pahin vihollinen.
Tässä vaiheessa joku tyrskähtää ja sanoo ettei itsensä muuttaminen ole mahdollista, sika mikä sika. Vaan kyllä on. Miltei mikä vain on mahdollista, jos sen eteen tekee töitä ja sitä vilpittömästi haluaa. Olen parin viikon aikana muuttunut kovasti, sen sijaan että valittaisin jatkuvasti ja siirtäisin pahaa oloa toisiin, hyvä olo on saanut minut levittämään positiivisuutta muihinkin. Ja mistä se hyvä olo sitten tulee, onkin koko jutun juju.
Hyvä oloni tulee siitä, että uskon itseeni, en vertaa itseäni jatkuvasti muihin, opettelen taas tekemään asioita joista nautin. Kokeilen rohkeasti jopa uusia asoita. Näin olen huomannut(vaiko muistanut?) nauttivani esimerkiksi kokkaamisesta, kirjoittamisesta, kontaktista muiden kanssa, sisustuksesta, yms yms. Löysin myös tonnikalan pelkästään sillä ajatuksella että kerrankos sitä, hah! Rakastuin.

En ehkä olisi itse huomannut mitään, mutta sain eräältä rakkaalta ystävältä viime viikonloppuna iloisen kommentin: "oletpa sä taas ihanan onnellinen, silleen oikeesti,"! Se hämmensi, tiesin olevani onnellinen mutten tiennyt että sen huomasi. Vau, onpas kummallista.
Kun tämä ystävä sitten kysyi, miten olen tullut onnelliseksi, vastasin vähän nolona että mä vaan päätin olla onnellinen. Siinä kai se.
Mutta asia ei ollut ihan niinkään yksinkertaista. Olin onnellinen, koska olen muuttunut. Vähän. Tarpeeksi.

Kuva googlesta.

Syömishäiriöhän vie kaiken ilon ja muuttaa kaikki rakkaat asiat vaarallisiksi ja suoraan sanoen turhiksi. Otetaan esimerkiksi suklaa ja vaikkapa lukeminen. Nautin molemmista. Vaan pah, Horon mukaan kumpikin on minulle pahaksi, koska suklaa lihottaa heti hirveästi ja kirjojen maailmaan syventyminen voisi syöstää minut hetkellisestikin pois raiteiltani. Mieti vain niitä asioita, jotka liittyvät syömiseen tai kulutkseen, niin pysyt onnellisena.
No en kyllä totta vie pysynyt. Päin vastoin, aivot olivat (ja edelleen vähän ovat, vaan aika parantaa) niin täynä kaloreita, numeroita, vaakaa, itsesyytöksiä, lisää kaloreita, ruokaa ja pakkoajatuksia etten mitään muuta voinut edes kuvitella ajattelevani. En edes antanut itselleni lupaa ajatella mitään mukavaa, tai tehdä asioita joista pidän. Se olisi voinut horjuttaa tasapainoa, joka olisi taas voinut horjuttaa sairautta, joka taas oli voinut horjuttaa minua. Ajattelin olevani onnellinen, jos olen kellon ympäri jatkuvassa kontrollissa. Hyi miten nyt ahdistaa ajatuskin.

Olen pelkän parin viikon sisällä oppinut, että tuollainen kontrolli ei tuo millään tavalla onnea. Olen onnellisempi kun voin itse päättää mitä tänään tekisin, muuttaa jopa mieltäni jos niin halajan. Ottaa toisenkin keksin, ihan vaan koska saan. Mennä kaupungille ja ostaa jotain mitä en suunnitellut ostavani, ihan vaan koska voin.
Kontrolli minulla on edelleen, mutten tosiaankaan enää kirjoita päässäni ylös tunti tunnilta mitä milläkin kellon lyönnillä pitäisi tehdä. Se on täysin turhaa. Nautin suuresti tällaisesta 'joustavammasta kontrollista', vaikka edelleen se vähän ihmetyttää. Ajatella, ettei minun tarvitse syödä tasan kello kuusi. Voin syödä vähän ennen taikka vähän yli, eikä mitään pahaa tapahtu. On järkevämpää siis kuunnella vatsaa. Kun kurnahtaa, niin tiedän että ruokaa saisi pian alkaa laittamaan.
En sano, ettei minulla olisi ruokailuun varattuja aikoja. On kyllä, mutta en koe niitä ahdistavina tai joustamattomina. Enkä myöskään suunnittele aterioitani kaksi päivää aikaisemmin, mikä on aivan uskomatonta. Mietin mitä tekee mieli, mikä olisi järkevää ja mikä sopisi päivän ohjelmaan. Mitä minä nyt haluan ja tarvitsen. Kanaako? Joo, kanaa tekee mieli ja tämän jälkeen aijon treenata, siispä kana on oikea vaihtoehto mieltä ja kehoani kohtaan.

Kuva googlesta.

Kun vatsa ja minä olemme saaneet mitä haluamme, voimme tehdä treenin täysin uudella puhdilla, mieli kirkkaana. Jos taas koen, etten sillä hetkellä ehkä sittenkään halua treenata, teen jotain muuta. Katson myöhemmin uudestaan. Aluksi päätin, että teen yhden treenin neljä kertaa viikossa, muut päivät saan sitten liikkua miten haluan. Lopuksi tulin kuitenkin tulokseen, että ei, ei neljä kertaa. Asetan riman liian korkealle, saan vain suorituspaineita ja ahdistun. Kolme kertaa treeniä X riittää juuri nyt vallan mainiosti. Tämä on taas tuonut minulle onnen. Treenaan minä päivänä vaan haluan, kolme kertaa tulee helpostu täyteen kun ei tarvitse puskea itseään väkisin, vaan voi nauttia suorituksesta.

Tässä siis olen myös tehnyt muutoksen: olen oppinut olemaan itselleni armollisempi ja antamaan itselleni anteeksi. Ja se on ainakin omasta mielestäni antanut minulle ihan älyttömän paljon näiden parin viikon aikana.
Olen edelleen perfektionisti, tuskin sitä saa minusta väkisin ulos väännettyä. Edelleen pyrin täydellisyyteen, mutta olen huomannut, että täydellinen ei olekaan aina, noh, täydellistä.
Ohhoh, tunnilla piirtämäni asetelma ei ole millilleen oikein mitattu. Voi kehveli. Voin harmitella tätä ja siirtyä nurkkaan vollottamaan miten surkea tollo olen. Tai sitten voin katsoa piirrostani vähän aikaa ja todeta että perkuleen hienohan tämä on näinkin.

Olen aina ollut se katkera ja kateellinen, oikein harjoittanut tätä kuuluisaa 'olen onnellinen puolestasi, mutta vain niin kauan kun minulla menee paremmin.' - tapaa ajatella.
Tietysti on aivan selvää, että niin kauan kun tuntee itsensä huonommaksi kuin muut, on väistämättä kateellinen miltei kaikille. Silmät leimuavat, kun kaveri saa kehut ja itse jäät nuolemaan näppejäsi. Vaan entä, kun alkaa olla ainakin hetkittäin varsin hyvää pataa itsensä kanssa?
Otan esimerkin. Hyvä ystäväni kertoi minulle tänään saaneensa kesätöitä. Ilahduin niin, että naamani hohti kuin Naantalin aurinko. Tiesin, että tämä ystävä tarvitsee kipeästi töitä ja rahaa, tiesin että hän on enemmän kuin onnellinen. Kaksi viikkoa sitten olisin katkerana ulissut pääni sisällä itselleni, miten minä en saa töitä ja miten epäreilua, ja olenpas suuri kammottava paskakasa kun en mitään saa aikaiseksi, katso nyt kun ihan riittämätön siinä olet saatana.
Nyt huomasin vasta myöhemmin, miten tämä ajatus puuttui täysin. Olin keskittynyt toisen onneen, en omaan mussutukseeni ja katkerointiini. Tiesin myös, etten ole täys nolla, jos en saisi töitä. Ystäväni on varmasti tehnyt enemmän töitä hakemuksien eteen, hän ehdottomasti ansaitsee tämän paikan. En tiedä saanko kesätöitä, mutta jos en niin pitää keksiä jotain muuta ja parempi tsemppi ensi vuona! Niin yksinkertaista se on.

Entäpä positiivinen ajattelu. Olen aina ollut realisti, olen edelleen, haluankin olla. Mutta miksei olisi positiivisesti realisti? Vaihtoehtoja on aina useampi, eivätkä ne kaikki suinkaan johda pettymykseen ja itkuun. Olen aina ajatellut asioita monelta kannalta, tullut silti aina tulokseen että metsään menee kuitenkin ja *tähän iso kasa ulinaa ja paljon kirosanoja*. Entä kun ei mene, ei välttämättä. On suuren suuri mahdollisuus, että ei mene metsään päinkään.
Huomaan, että ollessani iloisempi ja positiivisempi, myös muut tarttuvat tällaiseen ajatteluun ja kohottavat omaa mieli-alaansa. Se on ihana plussa! Olla sekä itselleen, että toisille hyväksi.
Ulinan voi lopettaa. Ei kokonaan, ei tarvitsekaan, mutta sen suurimman itkun ja parun voi jättää pois. Ei kaikesta tarvitse aina saada marinaa aikaiseksi. Ei kenestäkään ole kivaa kuunnella tai ottaa sellaista vastaan. Voi kokeilla myös etsiä asioista hyviä puolia. Aina niitä ei löydy, mutta hei, ei väkisin! Mutta silloin kun pienikin säde pilkottaa pilvien lomasta, voi siihen tarttua.
Aina ei myöskään tarvitse jatkaa kaverin surkuttelua. Jos toinen marisee huonosta säästä, ei sinun tarvitse jatkaa marinaa omalta osaltasi: voit sanoa jotain kivaa. Jotain piristävää. Tai edes jotain joka saa ajattelemaan toisin. "Nojaa, mutta onneksi huomenna on varmaan aurinkoista!" Tälläkin ketjureagtiolla on iso osa sitä, miten iloisia olemme.
Jos lähipiiri koostuu vaan valittajista, niin huomaamme olevamme sellaisia itsekin. Mutta muutoksen siihen voi tehdä, mukaan valitukseen ei ole pakko lähteä! Muutkin voivat saada paremman mielen, jos et äkkiä olekaan perse rullalla joka asiaan.

Kuva googlesta.

"Kiitos" on sanana vaikea. Näin suomessa kun ollaan, lapsesta asti meille on opetettu miten on parempi olla ottamatta kehuja vastaan, Tyrmätä sellaiset heti kättelyssä, haastaa vaan että "emmie nyt tiiä, ei tämä nyt mitään kehumisen arvoista ole."
Ihan väärä tapa, ikävä sellainen. Ei ole ihmekään, kun niin moni suomalainen on masentunut ja itsekriittinen. Näin yleistäen. Jos kerran ei saa olla tyytyväinen itseensä tai omaan raskaan työn tulokseen, niin missä se idea sitten on? Miksi saada iloa saavutuksesta, jos sitä ei saa juhlia? Miksi olla suju itsensä kanssa, jos kerta aina pitää miettiä olevansa kuitenkin nolla, kävi miten kävi?

On myös tärkeää olla kiitollinen ja iloita pienistä asioista. Huomaan aivan eri tavalla arvostavani monia pieniä seikkoja. Asioita, joita ei tullut kuukausi siten mietittyä lainkaan. Ihmisten hymyt, kehut, ihana sää, hyvä hiuspäivä, hyvä ruoka, viesti joltain rakkaalta, palkitseva ja kova treeni, lempielokuva, lenkki kaunissa luonnossa, musiikki, ystävät, perhe. Elämä. Siinä on jo paljon ilon aiheita. Paljon aihetta olla kiitollinen. Saatan jatkuvasti olla ihan hymy pyllyssä, vaan koska olen onnellinen. Oli se sitten jostain suuresta tai pienestä aiheesta, olen silti.

Miksikään Buddhaksi en tosiaan ole ruennut, mistään valaistumisesta ei ole kyse. Olen vaan pikkuhiljaa alkanut huomaamaan asioita. Mikä saa juuri minut onnelliseksi. Mikä sopii minulle. Mitä voin tehdä jotta olisin onnellinen. Sellaista.
En voi muuttaa maailmaa, en voi muuttaa muita, mutta voin muuttaa itseäni. Ja se riittää. Ehkä silläkin on pidemmän päälle suuri vaikutus johonkin.

Kuva googlesta.

Äitini ehdotti taannoin, että ehkä syömishäiriöni on ns. viimeinen taisteluni ennen itseni löytämistä. Silloin puhahdin, nyt mietin asiaa eri näkökulmasta. Ehkäpä! Ehkäpä tämä on tosiaan se taistelu, joka tulee voittaa, jotta näkisi tosiaan kuka on ja tulisi itsensä kanssa sinuksi. Onnelliseksi. Vaan ei saa päättää aloittaa huomenna tai viikon päästä, pitää aloittaa se sillä hetkellä, kun huomaat että kaikki ei ole hyvin. Asioille voi tehdä jotain, niille vaan myös pitää tehdä muutos.
Syömishäiriön voittaminen ei siis riitä, mielestäni pitää voittaa myös itsensä. Tulla itselleen lempeäksi. Tulla onnelliseksi itsensä kanssa. Raskas muutos, onhan se masennuksessa pyöriminen vaan niin helpompaa ja turvallisempaa, mutta kiitos ei, Se ei ole minulle. Olen saanut niin tarpeekseni. Takapakit ovat toivottuja, sillä oppia ikä kaikki. Mokailen, opin ja korjaan. Niin se vain menee.

Huonoista rutiineista pitää päästää irti. Ikävästä menneisyydestä pitää oppia luopumaan. Pelottavat asiat, jännittävät uudet jutut ja muutokset pitää oppia kohtaamaan silmästä silmää, sillä ne voivat tuoda elämään jotain uutta ja ihanaa. Päätös vain pitää tehdä. Minä pystyn tähän, minä haluan tätä. Tämä on minulle hyväksi ja minä totta tosiaan ansaitsen tämän. Tämä pätee niin fyysisiin kuin henkisiinkin muutoksiin.

Koska tämä nyt oli tällaisessa "ahaa" - elämyksessä väsättyä, niin tätä sitten tulikin rustattua yli nukkumanmenoajan. Pahoittelen mahdollista pomppimista ja virheitä, mutta toivon silti sanoman menevän perille. Hyvää yötä teille, ja pitäkäähän itsestänne huolta!

Möhkis kuittaa.

17-18.4.2015

17.4.2015 Perjantai

Aamupala: Activia Kevyt (56kcal)
Päivällinen: Salaattia, kanaa ja riisiä (340-360kcal)

Perjantaiaamu oli ihan tavanomainen, heräsin tosin vähän myöhempään ja aloin laittautua samalla kun Juuli makasi sängyssä reporankana. Olen oppinut että se kannattaa vaan jättää siihen mörisemään, kyllä se sieltä ajallaan nousee, haha! Kun sitten molemmat kiireessä vedeltiin paitaa jalkoihin ja eripari sukkia jalkoihin, huomasin että mun oli pakko syödä pieni aamupala ennen kouluun menoa. Oli kiire taikka ei. Jännä, koska olen tosiaan aamupalaa vierastanut eniten uusista aterioistani. Jotenkin se 'päivän tärkein ateria' on ollut suuri kauhistus, mutta nyt jollain tasolla tiedostan että se myös antaa pökköä pesään. Ei lihota, vaan antaa energiaa.

Koulussa hikoilin näyttötyön kanssa, kaveri hikoili tulevaa matikan koetta, ja muutenkin tuntui että kaikki olivat kauhean kiireisiä ja kireitä. Ah, se tunne kun sain työn valmiiksi ja kiitettävää kommenttia opettajalta. Kirjaimellisesti miltei pyörryin helpotuksesta, kiitos vain Janita kun pitelit tätä mummoa pystyssä (tiedän että luet tätä, senkin pikku vintiö).

Päätin muuten ottaa omat eväät mukaan kouluun, koska omatekemää kastiketta oli niin paljon. Ai jeesus, en kadu. Kanakastikesalaattisörsselissä (a.k.a huippea vauvanruoka by Möhkis) on sitä jotain.

Välipala: Danone Danup Very Berry(201kcal)
Välipala part 2: Leader Juustokakun Makuinen Vadelma-Sitruunaproteiinipatukka(60kcal)
Leipomiset: Skyrcupcakes: 50kcal per pala (söin kaksi tai kolme, eheh) (100-150kcal)
Ateria/Iltapala: Skyr Vanilija ja Elovena Omena&Kaneli sekä Valkosuklaa&Mansikka - sekoitus(355kcal)

Tuntuu että loppupäivästä ei ole mitään muistikuvaa. Olin aivan poikki, leivoin Skyr Vanilijan sekä Kinder maxin makuisia kuppikakkuja, löhösin puolikuolleena ja siinä se taisi mennä. Tarkoitus oli vetää treeni mutta eipäs niin käynytkään. Toisaalta ei harmita, oli ihana pitää ilta vapaata kaikesta. Ihan vaan olla ja nauttia, joka siis minun tapauksessani tarkoittaa nähtävästi Youtubea, Fault in our starsia ja puuroa kera Skyrin. Hyvä tietää.

18.4.2015 Lauantai

"Aamupala" :
Paulig Frezza Vanilla(180kcal)
Skyrkuppikakku(50kcal)
Leader Juustokakun Makuinen Vadelma-Sitruunaproteiinipatukka (josta olen jo nakertanut kuvaa ottaessani)(60kcal)

Lauantaina olo oli heti herättyä ihan super, kello taisi olla jotain yhdeksän kun tyrkkäsin treenivaatteet päälle ja pidin tunnin hemmetin raskaan, mutta palkitsevan session. Fiilis oli mahtava.
Joku hulluus sai minut taas valitsemaan punaiset piilolinssit, koska noh, why not. Rakastan noita möllyköitä. Näillä kyllä saa pelästytettyä uskovaiset ja naperot. Pyhät vedet vaan roiskuu kun kävelee ohi.
Koska ilma oli niin absoluuttisen jees, päätin tyrkätä päälle jotain missä olo olisi mahollisimman jees sekin. Nahkatakkiin pujahdettuani nappasin jotain suuhun ja lähdin miltei liitämään kohti Savonlinnan sillan toista puoliskoa.
Tässäpä pieni infopläjäys: Savonlinna on jaettu ns. kahteen puoliskoon, eli The Sillan Keskusta-puoli (jonne kuuluu keskusta ja esimerkiksi Pilajaniemi) ja The Sillan Amis-puoli (jossa ovat esim Liddli, Amis, Prisma ja puliukot). En tiedä miksi, mutta aina kun ylitän sillan ja pääsen tälle pulejen kartoittamalle alueelle, aivojen perukoilla jokin ääni toteaa kylmän viileästi, että takaisin ei ole tulemista. Ahdistavaa! Nytkin odottaessani Juulia pääsin todistamaan R-kioskiin ryhmittyneen pulilauman mielenkiintoisia turinoita politiikasta.

Päivällinen/Ruoka/Iltapala:
Liddlin Kinkkujoosto Croissant( ei hajuakaan kaloreista, uskoisin että jotain 300-350)
Saarioinen Mannapuuro kera mustikoiden(281kcal)

Yritin Juulin avustuksella etsiä Prismasta Muumi-eväslootaa (älkää kysykö, muumiaddiktioni on vahvaa kamaa) vaan ei. Ei yhtä ainutta! Ja netistä vielä pengoin että olisi. Ja koska kaikki söpöt eväslootat on joko hullun pieniä tai hullun kalliita, antaa olla. Pärjään näillä rumilla, vaikka silmäilenkin niitä arvostelevasti.
Prismalta menin Tinolle, käveltiin Liddlille ja koska olemme täysin peeaa molemmat, kulutimme kaksi tuntia miettien mitä ostamme. Minä hidastin tietysti kaupantekoa jatkuvalla kaloreiden kiikaroinnillani, mutta yritin kyllä kovasti pitää tiukkis-riman alhaalla. Onnistuinkin melko hyvin, mitä nyt Tino pari kertaa pyöritteli silmiään merkittävästi.
Tinon kämpillä juttelimme kaikki maan ja taivaan väliltä, minä tein Tinolle ruokaa samalla kun mussutin omaa Liddlin kinkkujuusto Croissanttiani ja oltiin vaan.
Huomasin päivän aikana kaksi parantumisprosessin kannalta tärkeää seikkaa itsessäni.
Yksi, projektin alettua olen paljon sosiaallisempi ja iloisempi, jaksan olla ihmisten kanssa aivan eri tavalla. Ilman ravintoa tuli aina välillä sellainen olo, etten yksinkertaisesti jaksa olla muiden seurassa, vaikka olenkin ollut aina todella seurasta riippuvainen.
Kaksi, mulla on taas terveellisesti nälkä. Eli toisin sanoen, huomaan nälän, annan itselleni luvan syödä ja hyvä olo tulee syötyä ruuan. Todella ihana huomata tämä seikka, sillä unohdin täysin, millaiselta terveellinen nälkä tuntuu. Aivan eri asia kun olla jatkuvasti nälkäinen, niin ettei lopulta enää edes huomaa sitä, mutta ruoka silti mielessä jatkuvasti. Vaikka edelleen tunnen pienen omantunnon piston tyydyttäessäni nälän, tiedän, että se on ainut oikea tapa. Paastoaminen ei johda mihinkään, se ei tee minusta parempaa tai vahvempaa ihmistä. Eikä oikeasti edes laihempaakaan. Nyt päässä on tilaa muullekin kuin ruualle!
Meinasin kuolla nälkään, koska söin vasta kuuden tunnin jälkeen aamupalasta, joten oli pakko syödä vielä puuro ja mustikoita. Ihan jees, puuro oli juuri sitä mitä voi valmispuurolta odottaa, mutta mustikat pelasti.
Kello oli jotain puoli kymmenen, kun Tino saattoi minua kotiin ja antoi lainaksi hupparin, toiset sukat ja paidan, joiden voimalla kestin kotiin asti. Syömishäiriöstä puhuttaessa ei ikinä puhuta siitä, miten tajuttoman kylmä voi vaan olla. Jatkuvasti. Aamulla luotin kauniiseen säähän ja uhmasin kai vähän sh:oosta johtuvaa paleluakin lähtiessäni matkaan liian vähäisellä varustuksella. Tosin pakkasin mukaan kolme extra-paitaa, arvasin etten muuten kävelisi illalla metriäkään jäätymättä. Yöllä sitten manasin uhmaani, olin totaallisen kylmissäni ja kaikista kerroksista huolimatta tärisin horkassa. Mutta yö oli tosi kaunis, oli ihana käppäillä ja jutella syvällisiä. Tärinästä huolimatta olin äärettömän onnellinen.

Lauantaiherkku: Rainbow Valkosuklaarusina(660kcal)
Paino 17-18-4-2015: 52.5kg

Eilen muuten tuntui ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan siltä, että hei, ei mun keho niin pahan näköinen olekaan. Tämä uskomaton fiilis kesti miltei koko päivän. En voinut uskoa sitä, en todellakaan muista milloin viimeksi olisi ollut niin hyvä olo itsensä kanssa. Toivon että tällaisia tuntemuksia seuraa jatkossakin!
Hyvä olo ei lysähtänyt, mutta jännityin vähän, kun söin illalla kaiken muun hyvän lisäksi Valkosuklaarusinoita, joita en ole 'saanut syödä' herran aikoihin. Ai hemmetti kun olivat hyviä. Kauhistuin kyllä tosissani, kun tajusin miten paljon kaloreita olin sinä päivänä saanut. Siinä määrin, että sekunnin ajan mietin oksentamista, mutta hätistin ajatuksen hiiteen samantien. Vaikka ahdstikin, päätin odottaa aamuun ja katsoa onko mitään pahaa oikeasti tapahtunut(eli painon nousua, näkyviä läskejä yms).
Mitä luulette että oli tapahtunut? Mun paino oli laskenut kolmisen grammaa (52.2kg). Joku saattaa turhautuneena todeta että no onpas outoa hemmetti, mutta mulle se oli iso todiste. Okei, treenasin eilen tunnin, kävelin miltei koko päivän, mutta silti. Horo on jatkuvasti jankuttanut, että saan liikkua hulluna ja olla syömättä kaksi päivää, ennen kuin 'napostelemisesta' tulleet kalorit kaikkoavat, ja niistä kertyvät läskit pienenevät. Huh huijaa, Horo on kuin maailman paskin personal trainer.


Mun sunnuntai jatkuu nyt lenkillä ja sitten odotan Juulia ja pidetään varmaan tällänen tyypillinen 'löhösunnuntai'. Pitäkäähän tekin ihan loistava sunnuntai ja syökää hyvin rakkaat immeiset! Möhkis kuittaa.