En muuten paastoa.

Laukaisin tänään kaverille että onpas hyvä olo ruuan kanssa, en juuri ole paastonnut enkä edes oksentanut ole tällä viikolla! Ihan hyvältä tuntuu syöminen. Samalla asiasta oli vähän kauhistunut olo, olisiko tämä jotain paranemiseen liittyvää? Onko tämä nyt sitä?

Sittenhän se kuvitelma taas särkyi niin että räsähti. Päivällä menin luokkalaisen kanssa koululle kahveille, otin suklaakakkua ja niin sitä tuli kiire oksentamaan. Maha kurnaisi vihaisesti joka kerralla, tuntui että se oli tyhjä, oli kakkua tai ei. Nyt ärsyttää ihan hulluna tuo ratkeaminen, olisinhan minä nyt yhden kakun palasen voinut ihan hyvin syödä. Sillä hetkellä vaan tuntui että ehei, en voi. Lihon saman tien ruhtinaallisesti!
Ja paskan marjat.

Kahvin jälkeen koko päivä on kulunut ajatellessa ruokaa. Ruokaa ruokaa ruokaa. Mitä söisin? Paljonko söisin? Kalorit. Oksennanko? Pitäisikö lähteä kuluttamaan?! Lihonko minä nyt?
En ole yhtään sen terveempi, sanoohan sen järkikin että vaikka pari päivää ovat olleet syömisen kanssa ihan ok, se ei minusta tervettä tee. Tai terveempää.

Kaloreiden laskeminen, jatkuva ruuan ajattelu, oksentaminen, vaa'alla pomppiminen ja paastoaminen, olen niin kyllästynyt siihen. Samalla niin kiinni siinä. Kuten sanoin, tänään mikään ei ole onnistunut koska syömishäiriö on ollut mielessä jatkuvasti. Piti katsoa lempisarjaani, mutta katoinkin elokuvan anoreksiasta. Voi luoja, olisikin olemassa nappi jolla tämän voisi kytkeä pois edes hetkeksi.

Perjantaina tosiaan tulossa aikamoinen herkku-päivä. Ajattelin aluksi paastota ihan kunnolla, mutta sitten menin vaa'alle ja kuuntelin järkeäni. Ei vittu. En ala, ei taas. Päätin yrittää saada sen 700 kaloria täyteen.

Välipalani
Muumilaku (69kcal)
Turinpippurilaku (79kcal)

Ruoka/Iltapala
Arviolta ehkä 300-350 kcal? 

Päätin siis syödä ihan ruuan ja herkutella lakulla. Lisäksi söin koulussa ja otin sen hemmetin ihanan suklaakakun (mokkapalan?) palasen. Tosin viemäriinhän se päätyi. Mutta otin silti. Sanoisin että 700 on täynä, koska aamulla otin vanilijakahvin :)
Huomenna on pakko päästä aamulenkille. Eikä edes siksi että syömiset ahdistaa, vaan koska olo on niin paljon nuhjuisempi ilman. Tänäänkin olen ollut ihan puolikuollut. Unettomuus on kovaa.
Huomenna on myös psykiatri, sitä odotan ihan mielissäni.