Saako nuolaista ennen kuin tipahtaa?

Nukuin kymmenen tuntia ja olo on vireä, vaikka olisin mielelläni nukkunut seuraavatkin kymmenen, hehe. Päätin tekaista postauksen ennen kouluun lähtöä, onhan tässä aikaa.

Eilen oli ensimmäinen paikallinen SH-tukiryhmä tapaaminen. Painin pitkään menenkö vai enkö, mutta päätin olla rohkea.

Arvasin kuitenkin nämä tietyt pakkoajatukset, jotka veisivät aluksi huomioni. Olenko tarpeeksi laiha? Entäs jos olen kaikista lihavin? Jos olen vielä ns "kuherruskaudella(kin)" Horoni kanssa, voinko mennä? Entä kun en ole vielä valmis parantumaan, ikävä kyllä. 

Aluksi on pakko ihmetellä, että olin ainut nuori, joka paikalle oli tullut. Mikäs siinä, minulla oli varsin mukavaa vetäjien kanssa ilman muita, mutta silti. Jotenkin itselläni tämä oli kuitenkin niin pieni kynnys, etten tajua miksei sinne tultu edes kokeilemaan. Toisaalta ihmiset ovat erinlaisia. Minulle iso kynnys oli myöntää ongelmani ja mennä psykologille, mutta tämä taas ei jännittänyt kuin vähän. Toisille taas julkisesti näyttäytyminen kera sairauden voi olla inhottavaa, ja ymmärrän senkin.

Tietty pari tuntia ennen paikalle saapumista panikoin, mutta muuten koin ettei minulla ollut suuria odotuksia. Varsinkin kun ryhmään meno oli vapaaehtoinen ja kuvauksena oli "rentoa menoa ja sitomatonta oleskelua". Äkkiä kaikki pelotkin haihtuivat, vähän ehkä arastin ja vertailin itseäni, mutta ne odotetut pakkoajatuksetkin sain melko hyvin kuriin.

Toivon että paikalle eksyisi lisääkin ihmisiä, varsinkin niitä joilla ei ole ketään kuuntelemassa. 

Tänään kuitenkin on jännittävä olo. Monena aamuna minun on pitänyt lähteä juoksemaan, mutta olen mieluummin nukkunut. Päiväsin olen taas ollut liian kiireinen ja sosiaallinen. Tuntuu että nyt rullaa. Toissapäivänä syöminen oli miltei helppoa. Eilen söin liian vähän (500kcal) siihen nähden mitä pitäisi, jotta saisin pidettyä painon tässä. Oksensin kerran, ahdistuin ruuan kanssa, hypin vaa'alla, paastosin. Mutta pahimpia mahdollisia päiviä ei eilinenkään syömishäiriön kanssa ollut, ei todellakaan.

Saanko siis ihan vähän toivoa (jollain tavalla myös pelätä?) että tästä saattaisi alkaa vähän parempi kausi? Etten ehkä olisi niin tarkka syömisen kanssa? Että saisin painoa nostettua puoli kiloa ja saisin sen vielä pidettyä viidessäkymmenessäviidessä? Että Horo vähän hölläisi otettaan? Ken tietää, ainakaan kevään tulo ei ole pahitteeksi! Olen muuten niin iloinen, että ajatuksetkin pysyvät terveimpinä. 

Ei, mitään ihmeparanemista en odota. En pidä edes mahdollisena. Mutta pienikin "parempi kausi" tämän kanssa olisi kuin lottovoitto.