Projekti alkakoon! + tavoitteita

Koska vloggaus ei onnistunut (ja minun huonoilla tekniikan osaamistaidoillani siis ei ole asian kanssa mitään tekemistä), keksin toisen tavan ikuistaa ja jakaa tämä projekti kanssanne. Eli se vanha kunnon kuvat ja teksti käyttöön.
Koska koen, että on tarpeellista sekä itselleni että teille kertoa kalorimäärät, paino ja liikuntamäärät, jotta näkisimme ja ymmärtäisimme että syödessä ja liikkuessa runsaasti ei liho. Sen lisäksi on tärkeää jakaa tunteet, pelot, kehon muutokset sekä kaikki muukin prosessiin liittyvä (ja ei-liittyvä, haha), aloitanpa siis kuvaamaan oikein roimalta kädeltä!
Olen viikon ajan toki kuvannut itselleni puhelimeen aineistoa josta voi olla parantuessa hyötyä, mutta tulkoon se nyt myös tänne!

Lisäksi: haluan kertoa teille tavoitteeni. Seurata onnistunko saamaan mitä haluan. Tavoitteita on ainakin nyt alkuun kokonaista viisi. Ja tässä tulee:

1. Päästä irti oksentamisesta

Näin aluksi realistinen tavoite on vähentää kyseinen kehon rääkkäys minimiin. Lopulta päästä siitä eroon kokonaan. Ihan uskomaton addiktiohan se on, tuntuu erittäin kummalliselta etten äkkiä saisikaan ensin tankata ja sitten halata vessanpönttöä puolisenkin tuntia.

Vaan miltä bulimia-kohtaukset tuntuvat? Itse en ainakaan edes enää kokenut syömistä nautinnolliseksi, ainut mitä tunsin oli paine saada syötyä karkit/pizza/mitä vain loppuun. Kun lautanen oli tyhjä, sain mielenrauhan oksentamalla. Ruuan maulla ei enää ollut väliä, mitään makunautintoa en kokenut. Ajatus oli kiinni vain siinä, että tänään saan syödä. Syödä ja oksentaa! Jippikajei! Miten mukava tapa viettää perjantai-iltaa. Lopulta en pystynyt pitämään edes vettä sisälläni, sillä pelkäsin vaa'an numeroa. Kouluruoka taisi olla päivän ainut ateria, mutta sekin päätyi pönttöön huonoina päivinä.

En halua enää joutua samanlaiseen kierteeseen. Jos kohtaus tulevaisuudessa tulee, se on sääli, mutten siltikään aijo ottaa sitä enää tavaksi. En saanut siitä mitään irti. Ja vasta nyt sen alkaa tajuamaan.

Toki, paastoilun ja huonon syömisrytmin takia keho huusi ravintoa, mutta petin sen kernaasti. Ensin alas, sitten ylös. Minä sain mitä halusin, keho vain jäi kaipaamaan energiaa.

Tässä kehoni aamuna 14.4.2015
Aamupaino: 52.4kg
Edelleen vihaan jalkojani, mutta yritän niihin tottua. Lopulta rakastua!

2. Terveempi suhde ruokaan, kaloreiden nostaminen hiljalleen

Tämä tulee olemaan todella, todella vaikeaa. Hiukan terveempi suhde ruokaan on jo syntymässä, mutta kaloreiden nostaminen tuntuu aivan hirveältä ajatukselta. Silti hitaasti teen niin. Tajuan nyt, että vain liikunta ei polta kaloreita, myös elimistöni polttaa niitä jatkuvasti. Minun on pakko saada päivässä "vähän" enemmän, kuin 500 kaloria! Ainakin jos haluan voida hyvin, jaksaa treenata ja juosta, olla vireä ja sosiaallinen.
En tajua oikeastaan, miksi edes laskin kaloreita viimeiset kaksi kuukautta; oksensin ne kuitenkin pois. "Pahana" päivänä saatoin syödä 700-800+ kaloria, mutta eihän sekään riitä, jos oksennat noin 4/5 pois.
Ruuan tuli olla jatkuvasti samaa. Harvoin söin ruokaa, sillä en tiennyt tasan tarkkaan miten paljon siihen kätkeytyi niitä pirskatin kaloreita. Ruokakaupassa kesti/kestää edelleen todella pitkään, kaikki pitää laskea. Toivon, että pääsisin kaloreiden laskemisesta osittain eroon. En kokonaan, sillä siihen en kykene, mutta niin ettei tarvitsisi suurennuslasin ja laskimen kanssa kytätä jokaista suupalan kaloria.
Uusia juttuja olen uskaltanut kokeilla, kiitos keittiövaa'an! En ole kovin huolissani siitä, että se jäisi tavaksi. Tiedän nimittäin, että kyllä jää. Mutta eipä minun ole mahdollista jokaista ateriaani punnita, enkä koe sitä edes kovin ahdistavana. Asia yksinkertaisesti on pakko hyväksyä. Kaikkea ei ympärillään voi kontroloida. Joka tapauksessa, kokkaaminen tulee olemaan äärettömän pelottava mutta hauska lisä parantumiseen! Odotan innolla, että pääsen itkettämään muita omaperäisillä luomuksillani, hehe!
Toivon siis että jonakin päivänä huomaan, etten koe olevani epäonnistunut syödessäni, tai pelkää ruokaa. Tahdon oppia sisäistämään, etten liho heti sata kiloa, vaikka söisin. Haluan oppia taas nauttimaan ruuasta. Piste.

En kerinnyt tänään meikata, kiitos pommiin nukkumisen, haha!
Aamulenkillä olin jotain +45min, kulutus oli jotain 600kcal luokkaa, jos mukaan laskee pika-aamutreenin.
Aamupala tuntui vähän vaikealta, kiitos gramman nousu vaa'alla (vaikka hoen tosiaan itselleni että lol 1g, kuolema tosiaan koittaa), mutta vitamiinit (C ja D) sekä appelssiinimehu on must!
Viimisin kuva on itselleni muistutus siitä, että selkäni on oksettava. Harmittaa, kuvasta ei oikein saa selvää. Otan myöhemmin paremman.

3. Liikunta

Liikunta on ollut pitkään se asia, jolla saan purata stressiä, vihaa, mitä vain. Katoan aivan täysin omaan haavemaailmaani lenkeillä. Juostessa ajatuskin saa vauhtia.
Treenatessa taas keskityn täysin omaan itseeni, tuloksiini ja suorituksiini. Samalla puran myös kaiken ikävän pois. Ryhmäliikunta ei oikein ikinä ole ollut se minun juttuni, olen enemmän yksityisen suorituksen ystävä. Ellei kavereiden kanssa lenkkeilyä lasketa! Siitä nautin suuresti.
Vaan milloin katosi liikunnan ilo? Milloin kaikki tekeminen ja suorittaminen alkoi olla pelkkää pakkopullaa, laskelmointia siitä miten paljon kulutan? "Söin activian, ei olisi pitänyt, nyt saankin juosta koko yön saatana!" kirjoitin kalenteriini kuukausi sitten. Ah kun joku olisi tuolla hetkellä juossut pitkänkin tovin päästäkseen ravistelemaan minua. Herää, urpo!
Jotta saisin aloitettua uusia liikuntalajeja joista olen kiinnostunut, syömisen toki pitäisi olla paremmalla tasolla. Haluaisin antaa mahdollisuuden salille, kahvakuulalle ja tanssille (mille vain tyylille, kunhan se olisi hauskaa! Olen vakavasti miettinyt modernin lisäksi latotansseja ja salsaa, haha!) mutta sitä ennen on pakko antaa kehon levätä.
Kuten jo sanoin, se kun en päässyt ylös tai ylipäätänsä ei ollut enää voimia harrastaa mitään raskaanpaa liikkumista, musersi minut täysin. Sillä hetkellä olin täysin valmis tappamaan itseni paastolla ja oksentelulla, mitä väliä enää. Nyt tajuan, että se oli kehoni viimeinen varoitus: "Sie tyttö kuolet kohta, et varmana lähde juoksemaan, sydärihän siitä napsahtaa." Silmissä vilkkui vaan poltettujen kaloreiden lukuja. En ajatellut kehoani yhtään.
Olen rääkännyt sitä aivan hirveällä tavalla. Voin vain kiittää onneani, että se päästi minut niinkin vähällä kun palelulla, voimattomuudella, ummetuksella, suurilla mustelmilla ja kivuilla.
Liikuntaa pitää siis näin aluksi tosiaan pitää niin minimissä kun voin tulematta hulluksi. Tyydyn juoksuun ja kävelyyn, treeniin ja lyhyisiin kahvakuula sessioihin. Ja ai jumankuta kun on ihanaa päästä liikkumaan! Mennä aamulla juoksemaan ja haaveilla mistä mieli tekee. Tehdä sitä mitä rakastaa! Miten ikinä saatoin antaa tämän ihanan asian muuttua pahaksi? Noh, laitan sairauden piikkiin, anteeksi nyt.

Mulla oli aamulla tasan 3min aikaa mennä kouluun, joten heitin kiireessä päälle vain juoksuhousut ja Kapteeni Amerikka - paidan (kyllä, minä olen juuri niitä nörttejä). Tai noh, Shield-paitahan tuo on.
Päivä näytti aivan ihanalta mutta perkule kun meni pilveen parin tunnin päästä tuon kuvan otosta. Nyt siellä jo sataa. Rakastan sadetta, mutta olisin halunnut mennä kaupungille, enkä omista sattaria.
Kouluruoka: Peruna (80-90kcal), nakkikastike (50-55kcal), punajuurisalaatti (60kcal?) ja mehu jota en koe tarpeelliseksi laskea. Myös kasviskastiketta on, mutta en osaa arvioida. 50kcal?
Myöhemmin mun viimeinen kirsikka activia (116kcal) yhyhhy, rakastan tätä kamaa! Pakko ostaa joku päivä kaupungissa ollessa, näitä kun ei saa Savonlinnasta kuin cittarista, I guess.

4. Rakastuminen omaan kehoon

Niinpä niin, kukapa ei haluaisi jonain kauniina aamuna peiliin katsoessaan lausua ääneen "Uuu-vau mama! Guuurl, looking hella amazing". Tämä ei ole ikinä itselleni tapahtunut, mutta sehän asia korjaantuu. Koska minä sanon niin joku aamu. Niin olen päättänyt.
Mitä haluan, on kaunis, naisellinen, muodokas, solakka, hiukan lihaksinen, terve vartalo. Haluan todella tehdä töitä unelmien kehoni eteen, itse, ilman sairautta kuiskimassa korvaan mikä on sen mielestä kaunista ja mikä ei.
Mutta haluan pitää realistisen otteen mukana. Jalkani esimerkiksi ovat aina olleet minulle se häpeäpilkku, omaan tuollaiset vanterat pökkylät. Laihoja ja pitkiä sääriä en tule ikinä saamaan, se on vissi. Vaan kai sitä näihinkin voi tykästyä? Ajatella että joo, tällaiset nämä ovat. Jos teen vähän töitä, ehkä saan tehtyä niistä mieleiseni. Täydelliset ne eivät kai sitten ole, mutta ne ovat minun jalkani, ja tulevat aina (toivottavasti) minussa kiinni olemaan, miksen siis oppisi niistä pitämään. Silloin kaikki olisi niin kovin paljon helpompaa.
Olen myös tosi lyhyt (hikisesti 160cm), mutta pitää alkaa pikkuhiljaa etsimään asiasta hyviä puolia. Pieni mutta suuri ego! Pieni mutta pirtsakka! Tai jotain.
Haluaisin ehdottomasti nähdä kehoni sellaisena, kun se on. Tiedostan jokseenkin, että Horo muuttaa peilistä tuijottavaa tyttöä. Ehkä en olekaan noin hirveä. Jos näkisin mitä olen nyt, voisin hitaasti alkaa tekemään asioille jotain.

Kävin kaupassa tossa päivällä hakemassa paketin (peruukin) postissa ja päätin sitten ostaa samalla täksi viikoksi mussutukset ja mässytykset. Vähän hirvitti. En muista milloin viimeksi olisin ostanut mitään näin paljon. Lisäksi kaavoihin kangistuneet kauppalistat heitin mäkeen. Halusin kokeilla uutta, ja vaikka pelotti niin astelin kaupasta voittajana.
Mun päivä kului siivotessa, pyykätessä, kirjoittaessa tätä tekstiä, netissä seikkaillessa ja kavereille puhuen. Ei mitään ihmeellistä, mutta katsoinpa ensimmäisen jakson Fitnesspäiväkirjoja! Hyvältä näyttää, monessakin mielessä.
Päivällinen: Sima (noin 80kcal), Valion vanilja proteenirahka(139kcal) ja Kartanon välipala pähkinä&kuivahedelmä sekoitus(205g = 259kcal). Mua ahdisti tässä vaiheessa kovasti, en muista mitä kello oli mutta vähän yli neljä kai. Ajattelin, jos voisin jättää syömättä yhden aterian, mutta tiesin haluavani vetäistä treenin tänään joten energiaa massuun. Ahdistus loppui lyhyeen, onneksi. Tuo Kartanon välipala sekoitus on muuten aivan ihana!
Ruoka/Iltapala: Elovena Hetki valkosuklaa mansikka + Omenakaneli (252kcal) ja siihen mukillinen Valion Omena-vanilijakeittoa(96kcal). Oli muuten mainion makuista, onneksi uskalsin koittaa!
Olisin voinut tehdä kunnon ruokaa, mutta puurohammasta kolotti ja muutenkin laiskotti. Hyvä näinkin c:

5. Olla onnellinen ja päästä peloista

Kuten todettu, syömishäiriöstä pääseminen on vaikeaa nimenomaan niiden kaameiden pelkojen takia. Mitä tapahtuu jos päästän irti. Lihonko heti sata kiloa? Entäs vanhat tottumukset? Mitä tilalle? Entä jos ystävät hylkäävät kun olen niin lihava? Mitä perhe sanoo? Mitä minä teen ilman syömishäiriötä? Ja niin edelleen.

Nyt kun olen löytänyt voimaa tarttua härkää sarvista, voin sanoa että se kannattaa. Niin hemmetin pelottavaa kun se olikin, huomasin ettei mitään pahaa oikeasti tapahdu, päinvastoin! 

Olen kuin eri ihminen. Olen miltei jatkuvasti onnellinen, en murru läheskään yhtä helposti, olen seurallinen, simppelisti jaksan taas. En ole yhtä sykkyrällä. Ja kaikki tämä siitä pienestä askeleesta kohti terveyttä.

Esimerkiksi sosiaalliset tilanteet ovat taas helpompia. Syömishäiriön vähemmän mediassa tunnetut ongelmat ovat juuri itsensä vertaaminen toisiin, sekä itsensä alentaminen muiden seurassa. "Mitä jos kaikki täällä ajattelevat että olen lihava? Olisi pitänyt jäädä kotiin. Tuokin tyttö on niin kaunis ja hoikka." Lopulta tämä johtaa sosiaalliseen ahditukseen ja syrjäytymiseen.

Toinen esimerkki on, kun kaverit suunnittelevat syömään tai kahville menoa. Tunnen kehoni jännittyvän ja pelko valtaa mielen; mitäs nyt? Jos menen mukaan, syön ihan varmasti. Nälkä on kova, mutta halu paastota kovempi. Pelottaa, pelottaa niin pirusti mennä lähellekään ruokaa. Kontrolli saattaa hälvetä. Ehkä vain menen kotiin, päähänkin alkoi sattua. Kotona raivon kyyneleet putoilevat huoneeni lattialle. Tämä on niin epäoikeudenmukaista! Miksi kaverit eivät liho, miksi minä olen ainut joka lihoo!

Edelleen tunnen vähän ahdistusta kavereiden kanssa syödessä, mutta viikon aikana tämäkin on vähän muuttunut. Minulla on hauskaa seurassa, yritän epätoivoisesti olla kuuntelematta Horon maannittelua muiden hoikkuudesta, siitä miten en saa syödä. Saanpas. Muutkin saavat syödä, miksen minäkin? Keskityn ottamaan rennosti ja viettämään mukavaa päivää, se auttaa jo huomattavasti. En koko ajan soimaa itseäni rautatanko perseessä ja naama mytryllä. Tästä olen taas saanut rauhaa ja onnea.

Niinpä ehkä suurin tavoitteeni olisi löytää lopulta onni ja päästää irti peloistani. Vähän kerrallaan, kunnes huomaan joku päivä miettiväni hämmentyneenä, mitä oikein pelkäsinkään. Miksi olinkaan niin vihainen ja surullinen? Kuoleman ahdistunut?

Tällä hetkellä olen todella onnellinen. Pelottaa, mutta olen silti onnellinen. Kaksi viikkoa sitten olin onnellinen koska minua pelotti. Sain siitä mielenrauhan, olin ruodussa. Nyt tajuan, etten todellakaan mitenkään hallitse itseäni pelolla, ehei, teen itsestäni vain surullisen ja elottoman. Kiitos ei enää, täältä tullaan vapaus!

Tässä illan rääkin jälkeen, haha. Olen seuraillut Fit:in viimeisimmän numeron Treenejä A ja B, todella hauskoja ja itselleni ainakin rankkoja. saa tosissaan haukkoa henkeään. Olen tosin lisäillyt tuonne aina pari kahvakuula-liikettä, pari ylimääräistä toistoa ja vatsalihakset. Niin treeni tuntuu hauskemmalta ja monipuolisemmalta.
Anyways , noin tunnin veto = noin -500kcal? En osaa arvioida, enkä tiedä onko tarpeenkaan. Ihana olo se hyvän treenin tekee, sanon mie. Väsyttääkin ihan eri tavalla, mulla on kauheasti univaikeuksia joten treeni ennen rauhoittumista antaa ainakin itselleni paremmat unet.

Syöty tänään: yli 900 kcal!
Kulutettu (itse) tänään: 1340kcal!
Fiilis: Mainio! Välillä syöminen ahdisti kovastikin, nyt olo on rauhallinen ja treenin jälkeen raukea.

Sellaista, kerrottehan mitä pidätte ja olisiko tämän kaltainen tyyli blogiin sellainen, jota jaksaisitte lukea! Minä painun nyt nukkumaan, hukkasin kirjoittaessa ajankulun ja apua, taas puolta tuntia vaille keskiyön. Saamari.

Hyvät yöt teille ja tsemppiä kaikille! Möhkis kuittaa.